“Voisimmeko oppia tekemään enemmän kysymyksiä kuin tietämään vastauksia”, Valtion työmarkkinalaitoksen osastopäällikkö kysyi minulta 3,5 vuotta sitten. He lähtivät tuolloin uudistamaan toimintakulttuuriaan, ja uudistuminen jatkuu edelleen. Olin mukana tässä prosessissa osallistuvana toimintatutkijana ja mahdollistajana. Prosessi on ollut meille kaikille uudenlainen kokeilu, joka on ulottunut paitsi toiminnan uudistamiseen myös itsemme uudistumiseen.

Olemme Valtion työmarkkinalaitoslaisten kanssa halukkaita keskustelemaan näistä kokemuksista, jotka olivat monella tapaa radikaaleja. Eräs tärkeimmistä oppimiskokemuksista on ollut sen ymmärtäminen, että toimintaa ei voi uudistaa suunnittelu ja maastoutusmallilla, jos halutaan syvempää uudistumista. Toimintatavat, käytänteet, jotka elävät arjessa ovat itse asiassa osa meitä itseämme; ne sisältävät tietyntyyppisiä kokemus- ja havaisemistapoja ja mahdollistavat meille tietyn ammatillisen, mutta myös laajemman identiteetin.

Olen itse hyvin vakuuttunut että tulevaisuudessa ei enää puhuta niin paljon toiminnan kehittämisestä rationaalisena toimintana, vaan yhdessä luomisesta ja oppimisesta. Siinä vaikkapa tuo kysymysten tekeminen vastausten sijaan on olennainen lähtökohta. Se on asenne, jossa jää tilaa uudelle – ja se on asenne jonka harjoittelu vaatii kovaa työtä asiantuntijakulttuurissa, jossa niin helposti on tiedetty vastaukset asiakkaiden puolestakin. Tuo yksi ainoa kysymys sisältää monta haastetta: miten vapautua hallinnan ja kontrollin tarpeesta, miten vapautua kaikkitietävästä asiantuntijaroolista, miten avautua dialogille debatoinnin sijaan? Nämä haasteet eivät ole vain tässä asiantuntijaorganisaatiossa, vaan voimme tunnistaa niitä itsessämme ja kaikkialla niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.