Henkilökohtaisella voimaantumispolullani sain kokea jälleen ihanan tiedostamisen. Haastan meitä yhdessä etsimään reittejä ulos rajoitteiden häkeistä.
Havahduin tajuamaan, miten meitä ihmisiä ja elämäämme ”muotoillaan” puolestamme: perhe (suvut), koulut, työyhteisöt, markkinavoimat ja yhteiskunnalliset auktoriteetit vakaalla otteellaan ohjaavat, muovaavat ja manipuloivat ihmistä läpi elämänpolun. Tavoitteena on kasvattaa kiltti ja tottelevainen lapsi, koululainen, opiskelija, työntekijä, puoliso, vanhempi ja potilas. Meitä kannustetaan toteuttamaan yhteiskunnallisia ihannenormeja ja -pyrkimyksiä. Ihmiset arvottavat itseään ja muita suhteessa näihin ennalta määritettyihin ”ihannepakkauksiin”. Monet kokevat tuomitsemista, syyllisyyttä ja häpeää. Itse koettu ja mallista opittu vallan käyttö muiden yli ja paha olo projisoidaan edelleen omiin lapsiin ja muihin ihmisiin.
Jokainen ihminen sisältää moniulotteisen, ainutkertaisen “koodiston” – vrt. siemen kasvaa sen sisäisen intention mukaan -, josta käsin ihmisen sisäinen “tieto” pyrkii ilmentymään konkretiaan, Itsekseen. Kun tämä mahdollistuu, ihminen voi nauttia luovuudesta, vastuullisesta valinnanvapaudesta, voimaantumisesta ja kukoistuksesta. Onneksemme on ihmisiä ja paikkoja, jotka tietoisesti mahdollistavat niitä, mutta valitettavan harvassa.
Mitä tapahtuu, kun ihminen ei pääse ja uskalla toteuttaa taitojaan, sydämensä visioita ja voimaa? Herkät ihmiset haavoittuvat, kutistuvat ja oppivat välttämään ristiriitoja. Ihmisessa alkaa näkyä ahdistusta, uupumusta, masennusta, kapinointia, jossakin vaiheessa itseä tai ympäristöä tuhoavaa käytöstä. Miten tämä hätähuuto tulkitaan ja miten siihen vastataan?
Omaa ainutlaatuista tietään rohkeasti kulkevat ja poikkeuksellisen luovat kulkevat usein vastatuuleen. Käytännössä heitä kohtaan voidaan hyökätä kiusaamalla, torjunnalla, sivuuttamisella ja jopa sulkemalla tai eliminoimalla systeemien ulkopuolelle. Monet rajoitteiden häkeissä elävät etsivät väyliä purkaa patoutunutta luovaa energiaa. Heidät voidaan tulkita kapinallisiksi, häiriköiksi tai normimittareilla tarkasteltuina jälkeenjääneiksi. Millä eri tavoin tällaista ilmenee nyky-yhteiskunnan eri alueilla? Ja mitä haluamme tilalle? Mitä itse voimme tehdä?
Itse olin kiltti sopeutuja perheessä ja kouluissa. Harrastusten ja muotoiluopintojen kautta sain mahdollisuuden avautua avoimeen ja luovaan toisin katsomiseen, ajatteluun ja ratkaisujen luomiseen. Muotoilijana rohkeat menot uusiin toimintaympäristöihin, opittu toisin katsominen ja ratkaisujen tuottaminen toivat kuitenkin matkassaan kolhuja, uupumista, luopumista. Havahduin vihdoin muuttuneeni “kiltiksi” ulkopuoliseksi havainnoijaksi - positiivista oppimista ja irtipäästämistä -, mutta myös vuosia suunnatonta voimavarojen ja taitojen tuhlaamista!! Ei ihme, että luovien alojen ihmiset usein pysyttelevät turvallisesti kaltaistensa seurassa, mikä taas estää monialaista laajempaa uudistumista.
Parhaimmillaan yhteistyö voisi tarkoittaa aitoa monialaista yhdessä luomista: näkökulmien ja käytänteiden avoimempaa ja rohkeampaa yhdistelyä ja kokeiluja. Arvostava kulttuuri hyödyttäisi kaikkia osallisia, organisaatioita ja yhteiskuntaa oppimisen ja oivaltamisen runsaudella ja menestyvillä ratkaisuilla. Näen menneisyyden, mitä jäi saavuttamatta, ja tulevaisuuden potentiaalin, mitä voisimme saavuttaa.
Elämä haastaa ja houkuttelee ”muotoilemaan” itsensä näköistä elämää, ympäristöä, työn tekemisen tapoja ja palvelutehtäviä. Onnistumisen kokemuksista kasvaa luomisvoima, ilo ja valmiudet haastavampien ja laajempien ongelmien ratkaisuun. Miten paljon runsaammasta luovuudesta ja elämän moni-ilmeisyydestä saisimme nauttia, jos kaikkien luova ainutlaatuisuus tulisi hyväksytyksi ja mahdollistetuksi rakentavalla tavalla?
Muotoilu-käsite laajenee kattamaan yhä monipuolisempia kohteita: tuotteita, palveluja, käyttökokemuksia, brändejä, toimintaprosesseja, -ympäristöjä ja -kulttuuria sekä yksilöiden, yhteisöjen, yhteiskunnan ja sosiaalisia haasteita. Kehittäjien käyttäjä- ja ihmiskeskeisyys oli ensimmäinen askel ihmisten arvostavaan kohtaamiseen ja palveluun. Entä jos vain jotkut etuoikeutetut muotoilijat tai kehittäjät eivät määrittelisi puolestamme elämämme muotoja, vaan voisimme kaikki olla siinä suoremmin osallisia? Miltä tuntuisi, jos elämämme olisi enemmän itse-tehdyn näköistä?
Tervetuloa jäsenkohtaamiseen 12.10.2011 klo 17.00-21.00 Hyvinvointigalleriaan Nervanderinkadulle Helsinkiin.
Anssi Balk valmentaa meitä selkeyttämään omaa sosiaalista verkostoa ja ammatillisia rooleja. Teemana ovat myös eri vuodenajat joita käymme läpi elämässä ja urallamme. Tarkastelemme luomiamme verkostoja myös sosiaalisen median näkökulmasta, joka antaa lähtökohdat myös Hapettamo-blogin voimaantumista mahdollistavan kulttuurin luomiselle.
Lisätietoa Anssilta
Mikä voima ohjaa itseohjautuvaa ihmistä… ja kollektiivisesti ihmisjoukkoja, jopa maailmanlaajuisesti? Miten mahdollistaa voimaantumista yksilöissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa – elää elämänvirrassa siten, että ongelmien sijaan tuotetaan onnelmia?
Olen löytänyt toistuvasti itseohjautuvan inspiroituneena itseni vasta kehkeytyvän aallon ensi vireestä – epävarmuuden maastossa. Pioneeriuudistaja kulkee yksin, kun virallisesti hyväksytyn kannan omaksuneet ihmiset vastustavat sitä, eivät kykene näkemään arvoa siinä tai “julkiset mahdollistajat” ovat vastahakoisia tarjoamaan tukeaan ja resurssejaan sille. Tällaisia ovat olleet esim. käyttäjäkeskeisen ja ennakoivan tuotesuunnittelun, monialaisten oppivien kehittämishankkeiden (ei valmista tulospäämäärää vielä tiedossa) ja voimaantumisen ensiaskeleet. Kun aikaa myöten tuo “kehkeytyvä aalto” muotoutuu silminnähtäväksi, muut ovat valmiita oivaltamaan ja hyväksymään asian, jopa nostavat sen riemuiten jalustalle, ottavat homman haltuunsa, levittävät sen ja korjaavat materian hedelmiä.
Kiehtovaksi tämän tekee se, että kollektiivisesti useat “kolumbukset” ympäri maailmaa ohjautuvat samaan suuntaan: kuin Jukolan suunnistajat yöllisessä haastavassa maastossa; sateessa ja pimeydessä he näkevät vain vähän eteensä, joutuvat luottamaan intuitioonsa ja niihin valmiuksiinsa, jotka ovat käytettävissä juuri nyt, eikä lopputuloksesta ole vielä tietoa; kuin vetovoiman vetämänä vähitellen nuo yksittäiset “valopäät” muodostavat yhtenäisen virran, ja saavat tukea toisiltaan. Tulevaisuuden tutkijat havaitsevat näitä ensimmäisiä ns. heikkoja signaaleja, joissa on potentiaalia kasvaa vaikuttaviksi, ihmisten toimintaa ohjaaviksi ilmiöiksi, trendeiksi. Umpimetsään syntyy polkuja… teitä.
Mikä itsessäni, tässä hetkessä, haluaa tulla tietoiseksi? “Teollisen hyvinvointiajan sadot” haastavat vallitsevia arvostuksia, pyrkimyksiä ja systeemisiä rakenteita. Vedän puoleeni teollisen ravinnon, rakentamisen, säteilyjen ja synteettisten lääkkeiden kroonisesti sairastuttamia ihmisiä. Vedän puoleeni ihmisiä, joita haastaa sisäinen johtajuus, mikä ilmentyy ahdistuksena, uupumisena ja kriiseinä, kunnes he uskaltavat lähteä omalle “kolumbuksen” tielleen. Vedän puoleeni havahtuneita ihmisiä: kokonaisvaltaisen hyvinvoivaa, luonnonmukaista, luovaa ja kestävän kehityksen mukaista asumista ja elämistä kohti suuntautuvia ihmisiä… haaveilevat paluusta ‘vähemmän on enemmän’ -runsauteen. Vedän myös puoleeni luovia ja viisaista ihmisiä, sisäiselle ohjaukselle uskollisia “tutkijoita”, jotka valtavirrasta poiketen ja ihailtavan rohkeasti löytävät, tuovat esille ja jakavat tietämystään. Näitä ihmisiä ohjaa sisäinen pyrkimys johtajuuteen, aitoon yhteisöllisyyteen, hyvän tekemiseen ja onnellisuuteen. Mitä saisimmekaan näiden ihmisten kanssa aikaan?
Demos Helsinki on havainnoinut tämän hetken systeemisiä ilmiöitä:Demos Helsingin Top5-lista. Enää ei tyydytä olemaan ulkoa käsin ohjelmoituja “nahkarobotteja”, kokoamaan ja uudelleen järjestelemään valmiiksi annettuja ja standardoituja moduuleja. Yhä useammat haluavat luoda jotakin aivan uutta, ihmisten syvistä unelmista käsin. Ihmiset eivät enää mahdu valmiiksi määriteltyihin systeemisiin lokeroihin! Millaista toimintakulttuuria ja keinoja julkiselta sektorilta ja uudistumisen mahdollistajatahoilta kaivataan? …jotta heillä on vielä tulevaisuudessa olemassaolon oikeutus.
Valtakunnallisen INNOSUOMI 2010 -kilpailun teemana oli “Käyttäjät innovaatioiden lähteinä. Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli jakamassa palkintoja. Käyttäjäkeskeinen uudistaminen niin tuotteissa, palveluissa ja systeemeissä on ennen kaikkea voimaantumista: niin arvostavan kohtaamisen kuin onnistuneiden käyttökokemusten tasoilla. Organisaatio lunastaa olemassaolon oikeutuksensa, kun se aidosti mahdollistaa ihmisten syviä pyrkimyksiä ilmentää erityistä itseään, olla onnellinen.
Pitkä matka on taivallettu käyttäjälähtöisen suunnittelun viralliseen tunnustamiseen “avaimena” onnistumiseen. Ensimmäisiä valtavirrasta poikkeavia pioneeriaskeleita otettiin 1990-luvun puolesta välistä alkaen. Sain muotoilugradussa tehtäväksi luoda matkapuhelinkonsepteja naisille – viiden vuoden päähän! Kouluopeilla olisin lähtenyt liikkeelle teknologiasta käsin, pitkälti arvaillen. Mutta olemassaolevan systeemin havainnointi osoitti: tuon kehittämisprosessin tuloksena 80 % käyttäjistä oli miehiä – matkapuhelinteknologia ei vedonnut naisiin – ja kehitysprojektit epäonnistuivat ennakoimaan kuluttajien tarpeita. Huolestuttavinta oli, että epäonnistumisten myötä työntekijöiden intoenergia hiipui.
Esitin pari kysymystä itselleni: mitä naiset haluavat? Miten minä suunnittelisin tulevaisuuteen tuotteita, joiden kanssa sekä käyttäjät että yrityksen työntekijät ovat onnellisia? Oivalsin, että vastaukset löytyvät erilaisilta potentiaalisilta käyttäjiltä ja erilaiset osaajat on saatava luomaan yhdessä, jotta syntyy eheitä käyttökokemuksia. Kysymys voi muuttaa maailmaa: matkapuhelimet ovat levinneet lähes jokaisen käyttöön. Seuraavaksi uudistuneella ajattelulla, Polarin sykemittareilla, valloitimme eritasoisten liikkujien sydämiä – “Listen to your heart”. Askel askeleelta yritysten tapa tarkastella maailmaa muuttui, kun pk-yritysten ajatus- ja toimintamuotoja uudistettiin käyttäjäkeskeiseksi. Onnistuneiden esimerkkien myötä TEKES ryhtyi 2000-luvun puolessa välissä edellyttämään käyttäjäkeskeisyyttä innovoinnissa. Huomattiin, että käyttäjien ymmärtäminen auttaa luomaan tietoisemmin tulevaisuutta. Vähemmällä saadaan enemmän.
Tämän uudistumisen myötä sain nähdä tyytyväisempiä käyttäjiä, hyvinvoivaa liiketoimintaa ja ennen kaikkea onnellisia työntekijöitä, jotka kokivat onnistumisia ja oman työnsä merkitykselliseksi. Oivalsin, että toisen ihmisen arvostava ja empaattinen kohtaaminen, siitä käsin onnistunut uudistaminen ja palveleminen – ja saatu positiivinen käyttäjäpalaute – ovat olennaisia avaimia voimaantumisessa.
Pioneeriuudistaja saa voimaa toivosta: ehkäpä voimaantumisen valloitusmatkamme on jonakin päivänä yhtä itsestään selvyys kuin käyttäjäkeskeisyys innovaatiotoiminnassa nyt. Vuorelle kiivetään askel askeleelta.
Olen saanut elää viimeiset vuodet syklisesti säännöllisesti muuttuvassa ympäristössä. Viimeinen vuosi on ollut ehkä yllättävin ja ennustamattomin. Olen kuvitellut olevani muutoksen syväasiantuntija, monessa liemessä keitetty optimisti ja mestarivoimaantuja. Miten minulle itselleni kävi, kun muutos todella kouraisi, vieden pois rakenteet ympäriltä? Kun kaikki suunnitelmat pettivät? Kun visioni Savonlinnan seudun yhtenä kehittämisen mahdollistajana näytti haihtuvan rakenteiden ja toteutumatta jääneiden suunnitelmien mukana?
1. Luopuminen oli kovempi paikka kuin luulin, olen aina opettanut, että luopuessaan saa, mutta en kyennytkään heti näkemään mitä sain; surin syvästi. Kykyuskomukseni, kontekstiuskomukseni, päämääräni ja ennen kaikkea ratkaisevin, emootiot veivät minua välillä todella syviin vesiin.
2. Uuden luominen ei ollutkaan niin nopeaa kuin kuvittelin. Päämäärä oli luotava uudestaan, omat kyvyt arvioitava, oma konteksti määritettävä ja emootiot muunnettava surusta iloon. Elin kesän aikana läpi syvästi voimaantumisen mahdollistaminen paradoksit, vaelsin ilman päämäärää, en ollut varma omista kyvyistäni, turvallinen, määritelty konteksti oli romahtanut, vallitsevin emootio oli luopumisen suru.
Missä olen nyt syyskuussa 2010? Olen onnistunut kääntämään paradoksit voimavaraksi. Olen lähtenyt luomaan itseäni uudeksi. Päämäärä muistuttaa vanhaa, mutta se on terävöitynyt ja tueksi on syntynyt uusi vahva verkosto. Käsitys omista kyvyistä on vahvistunut, olen tunnistanut omat omat vahvuuteni selkeämmin ja ne tuntuvat kantavan uudistuneessa kontekstissa. Olen osa jotain uutta, johon juuri minun kykyni tarvitaan. Emootiotasolla suru on vaihtunut entistä suuremmaksi iloksi. Olen riemullisesti minä! Tunnen olevani vahvasti elossa, tässä ja nyt!
Tätä kaikkea en olisi kyennyt luomaan näin nopeasti yksin, tärkeässä roolissa on ollut yhdessä luominen, joten olemme harjoittaneet pienryhmässä voimaantumisen opein. Olen saanut oman kokemukseni kautta testata ja todistaa, että voimaantumisen mahdollistamisen mallit toimivat. Olen onnellinen, että saan olla jakamassa toimintamalleja myös muille kiinnostuneille. Jakaminen on osa päämäärääni. Jakaessaan saa, jakaminen tuo iloa!
Happi synnyttää ja ylläpitää elämää niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Kun tarkastellaan kehon soluja, useimmat sairauksia aiheuttavat bakteerit, virukset ja sienet – kuten syöpä – ovat anaerobisia eli ne elävät ja lisääntyvät hapettomassa tai vähähappisessa ympäristössä. Hapettomuus tappaa ihmisen jo muutamassa minuutissa. Maapallon tasolla tarkasteltuna, happi vähenee metsien kohtuuttoman hyötykäytön myötä. Itämerestä löytyy useita hapettomia syvänteitä, jotka tuhoavat meren elämää sellaisella vauhdilla, että ihmisten pelastustoimet nykyisellään tuntuvat riittämättömiltä. Luonnossa kompostoituminen tarvitsee happea tuottaakseen hyvää multaa, kasvualustaa uudelle kasvulle; hapeton komposti mätänee ja haisee. Ihmisten ja organisaatioiden ”hapenpuute” näkyy kapenevana ajatteluna, surkastuvana vuorovaikutuksena ja toimintakykynä; ihmiset hädin tuskin kykenevät toteuttamaan tehtäväänsä – ei ihme, että ”sapettaa”.
Elämänvoima häviää kaikilla tasoilla pääosin toimimattomien valintojen ja elämäntapojen seurauksena. Olemme pitkälti itse vastuussa siitä missä olemme nyt ja toivottavasti jo tiedostamme, miten tämä on tapahtunut. Aina on mahdollisuus vaihtaa suuntaa: miten voimme ”hapettaa”?!
Tarkastellaan solutason systeemiä. Solut tarvitsevat happea soluaineenvaihduntaan: ravinteiden kuljettamiseen soluihin sekä kuonan ja myrkkyjen poistamiseen niistä ja kehosta. Hapekkaan soluaineenvaihdunnan myötä solut ja niistä rakentuvat elimet ja kudokset tuottavat itse ATP:tä eli elämänenergiaa ja sen voimin toteuttavat omaa ihmeellistä tehtäväänsä ja jopa parantavat itsensä. Fyysisessä voimaantumisessa panostetaan ”hapettavaan” hengitystekniikkaan, ravintoon, liikuntaan, magneetti- ja happiterapiaan jne. Hapen on todettu mahdollistavan sekä puhdistumista että paranemista. Se tuottaa myös endorfiinia. Elämä osaa homman paremmin kuin me ihmiset! Mitä voimme oppia tästä yhteisöjen voimaantumiseen?
Luonnon analogia on nerokas opas myös meidän ihmisten tietoisen elämän ja systeemien luomiseen. Organisaatiot hakevat eloonjäämiskamppailussa uudistumis- ja innovointikykyä (vrt. hapettaminen). Pelosta käsin vastustamme muutosta (vrt. hapettomuus). Muotoilijan roolissa aikoinaan oivalsin, että konkreettiset ratkaisut peilaavat ihmisten ja yhteisöjen sisäistä tilaa. Miten voi innovoida, jos ihminen ei halua muuttua?
Blogin yläpalkin kuvassa kivet “haastavat” veden vapaata virtausta; kivet saavat virtaavan veden hapettumaan ja elävöitymään. Monialaisessa dialogissa tapahtuu samaa, kun erilaiset näkökulmat kohtaavat. Elämänvirta on jatkuvaa uudistumista – niin luonnon ekosysteemeissä kuin ihmisten elämässäkin. Jämähtäneiden ajatusten, tunteiden ja toimintamallien haastaminen merkitsee mahdollisuutta uudistumiseen ja uuden elämän synnyttämiseen niin yksilö- kuin organisaatiotasoilla. Ja jos ”sapettaa”, jo pelkkä pysähtyminen, viivästäminen ja hengityksen syventäminen voivat ”hapettaa” ajatuksia positiivisemmiksi ja laajentaa mahdollisuuksien kirjoa. Kyse on valinnoista – millaista tulevaisuutta haluamme itse ja yhdessä luoda? Voisiko blogimme olla elämänvoimaa synnyttävien uusien valintojen kehto, Hapettamo? Tehdään siitä yhdessä sellainen.
Oman organisaationi kohta neljä vuotta kestänyt uudistumisprosessi perustuu yhdessäluomiseen. Uudistumisessamme olemme päässeet syvällisesti kehittymään sekä organisaationa että ihmisinä. Prosessimme mahdollistajana toimii Terhi Takanen, jonka yhdessäluovaan kehittämisotteeseen uudistumisemme rakentuu.
Terhin kanssa sovimme, että aloitamme yhteisen blogikirjoittelumme yhdessäluomisesta ja johtajuudesta. Löysin itseni pohtimasta mitä se yhdessäluominen, ja johtajuus siihen liittyen, mielestäni oikein onkaan. Yhdessäluominen on tekemisen tapana aivan toisenlainen kuin perinteinen, hierarkiseen esimies-alainen –asetelmaan perustuva työnteko. Yhdessäluomisen lähtökohtiin kuuluu, että jokaisen osaaminen on arvokasta, ja että jokainen on oman työnsä paras asiantuntija. Yhdessäluominen on myös vastuunottamista oman osaamisen ja työn kehittämisestä, uudistumisesta. Uudistumalla saadaan aikaan jotain uutta ja luovaa!
Mitä tämä tarkoittaa sitten johtajuuden kannalta? Minkälainen johtajuus tukisi yhdessäluomista? Ja kenellä se johtajuus itse asiassa on? Yhdessäluovassa organisaatiossa johtajuus ei perustukaan enää organisatoriseen asemaan, vaan se kuuluu jokaisen organisaation jäsenen tehtäviin. Toisaalta johtamistehtävissä olevilla johtamisen sisältö on toisenlainen. Ei tarvitsekaan tietää ja päättää kaikesta, vaan ennemminkin antaa tilaa ja mahdollisuuksia.
Halusimme välittää Oulun ja Helsingin seminaareissa helmikuussa 2010 mahdollisimman elävästi, kokemuksellisesti ja konkreettisesti kokemuksia ja tuloksia organisaatioiden uudistumisprosesseista. Voimaantuva työkulttuuri -oppimisverkoston organisaatiokumppaneina olivat Oulun kaupungin Kaakkurin terveysasema, Autokoulu Lisenssi (nykyisin Movia), Valtion työmarkkinalaitos ja Kauppakeskus Zeppelin. Organisaatiot ja mahdollistajat kertoivat omia ‘matkatarinoitaan’. Koosteena multimediaesitys tässä:
Voimaantuva työkulttuuri -seminaari ja intohimottamo järjestettiin 2.2.2010 Oulussa Lasaretissa. Seminaarissa jaettiin Tykes-oppimisverkostossa syntyneitä tuloksia, oivalluksia ja kokemuksia. Iltapäivän intohimottamossa haettiin yhdessä osallistujien kanssa uutta voimaantumista mahdollistavaa draivia yrittäjyyden, terveyden edistämisen ja osallistuva kuntalainen -teemoihin. Seminaarista ja intohimottamosta tarjolla koostevideo:
Voimaantuva Suomi -verkoston hallinnoima ja Tykes:n rahoittama Voimaantuva työkulttuuri -oppimisverkostohanke päättyi helmikuun lopussa 2010. Oppimisverkostossa syntyneitä ja kiteytettyjä innostavia tuloksia, oivalluksia ja kokemuksia jaettiin 11.2.2010 Helsingissä Voimaantuva työkulttuuri -seminaarissa. Iltapäivän intohimottamossa osallistujat nostivat esille heille ajankohtaisia tärkeitä kysymyksiä ja yhdessä synnyttivät uusia mahdollisuuksia. Helsingin seminaarin materiaalit näet alla:
LinkedIn
Liity Voimaantuvan Suomen LinkedIn-ryhmään, jossa keskustelemme voimaantumisen ilmentymistä, keinoista ja menetelmistä. Kohti itse-uudistavaa toimintatapakulttuuria!Facebook
