Pilvi

Yhdessäluomisesta ja johtajuudesta

Kirjoittaja: Pilvi Pellikka Julkaistu 11.05.2010
Yleinen

Oman organisaationi kohta neljä vuotta kestänyt uudistumisprosessi perustuu yhdessäluomiseen. Uudistumisessamme olemme päässeet syvällisesti kehittymään sekä organisaationa että ihmisinä. Prosessimme mahdollistajana toimii Terhi Takanen, jonka yhdessäluovaan kehittämisotteeseen uudistumisemme rakentuu.

Terhin kanssa sovimme, että aloitamme yhteisen blogikirjoittelumme yhdessäluomisesta ja johtajuudesta. Löysin itseni pohtimasta mitä se yhdessäluominen, ja johtajuus siihen liittyen, mielestäni oikein onkaan. Yhdessäluominen on tekemisen tapana aivan toisenlainen kuin perinteinen, hierarkiseen esimies-alainen –asetelmaan perustuva työnteko. Yhdessäluomisen lähtökohtiin kuuluu, että jokaisen osaaminen on arvokasta, ja että jokainen on oman työnsä paras asiantuntija. Yhdessäluominen on myös vastuunottamista oman osaamisen ja työn kehittämisestä, uudistumisesta. Uudistumalla saadaan aikaan jotain uutta ja luovaa!

Mitä tämä tarkoittaa sitten johtajuuden kannalta? Minkälainen johtajuus tukisi yhdessäluomista? Ja kenellä se johtajuus itse asiassa on? Yhdessäluovassa organisaatiossa johtajuus ei perustukaan enää organisatoriseen asemaan, vaan se kuuluu jokaisen organisaation jäsenen tehtäviin. Toisaalta johtamistehtävissä olevilla johtamisen sisältö on toisenlainen. Ei tarvitsekaan tietää ja päättää kaikesta, vaan ennemminkin antaa tilaa ja mahdollisuuksia.

Halusimme välittää  Oulun ja Helsingin seminaareissa helmikuussa 2010 mahdollisimman elävästi, kokemuksellisesti ja konkreettisesti kokemuksia ja tuloksia organisaatioiden uudistumisprosesseista. Voimaantuva työkulttuuri -oppimisverkoston organisaatiokumppaneina olivat Oulun kaupungin Kaakkurin terveysasema, Autokoulu Lisenssi (nykyisin Movia), Valtion työmarkkinalaitos ja Kauppakeskus Zeppelin. Organisaatiot ja mahdollistajat kertoivat omia ‘matkatarinoitaan’. Koosteena multimediaesitys tässä: