Mikä voima ohjaa itseohjautuvaa ihmistä… ja kollektiivisesti ihmisjoukkoja, jopa maailmanlaajuisesti? Miten mahdollistaa voimaantumista yksilöissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa – elää elämänvirrassa siten, että ongelmien sijaan tuotetaan onnelmia?

Olen löytänyt toistuvasti itseohjautuvan inspiroituneena itseni vasta kehkeytyvän aallon ensi vireestä – epävarmuuden maastossa. Pioneeriuudistaja kulkee yksin, kun virallisesti hyväksytyn kannan omaksuneet ihmiset vastustavat sitä, eivät kykene näkemään arvoa siinä tai “julkiset mahdollistajat” ovat vastahakoisia tarjoamaan tukeaan ja resurssejaan sille. Tällaisia ovat olleet esim. käyttäjäkeskeisen ja ennakoivan tuotesuunnittelun, monialaisten oppivien kehittämishankkeiden (ei valmista tulospäämäärää vielä tiedossa) ja voimaantumisen ensiaskeleet. Kun aikaa myöten tuo “kehkeytyvä aalto” muotoutuu silminnähtäväksi, muut ovat valmiita oivaltamaan ja hyväksymään asian, jopa nostavat sen riemuiten jalustalle, ottavat homman haltuunsa, levittävät sen ja korjaavat materian hedelmiä.

Kiehtovaksi tämän tekee se, että kollektiivisesti useat “kolumbukset” ympäri maailmaa ohjautuvat samaan suuntaan: kuin Jukolan suunnistajat yöllisessä haastavassa maastossa; sateessa ja pimeydessä he näkevät vain vähän eteensä, joutuvat luottamaan intuitioonsa ja niihin valmiuksiinsa, jotka ovat käytettävissä juuri nyt, eikä lopputuloksesta ole vielä tietoa; kuin vetovoiman vetämänä vähitellen nuo yksittäiset “valopäät” muodostavat yhtenäisen virran, ja saavat tukea toisiltaan. Tulevaisuuden tutkijat havaitsevat näitä ensimmäisiä ns. heikkoja signaaleja, joissa on potentiaalia kasvaa vaikuttaviksi, ihmisten toimintaa ohjaaviksi ilmiöiksi, trendeiksi. Umpimetsään syntyy polkuja… teitä.

Mikä itsessäni, tässä hetkessä, haluaa tulla tietoiseksi? “Teollisen hyvinvointiajan sadot” haastavat vallitsevia arvostuksia, pyrkimyksiä ja systeemisiä rakenteita. Vedän puoleeni teollisen ravinnon, rakentamisen, säteilyjen ja synteettisten lääkkeiden kroonisesti sairastuttamia ihmisiä. Vedän puoleeni ihmisiä, joita haastaa sisäinen johtajuus, mikä ilmentyy ahdistuksena, uupumisena ja kriiseinä, kunnes he uskaltavat lähteä omalle “kolumbuksen” tielleen. Vedän puoleeni havahtuneita ihmisiä: kokonaisvaltaisen hyvinvoivaa, luonnonmukaista, luovaa ja kestävän kehityksen mukaista asumista ja elämistä kohti suuntautuvia ihmisiä… haaveilevat paluusta ‘vähemmän on enemmän’ -runsauteen. Vedän myös puoleeni luovia ja viisaista ihmisiä, sisäiselle ohjaukselle uskollisia “tutkijoita”, jotka valtavirrasta poiketen ja ihailtavan rohkeasti löytävät, tuovat esille ja jakavat tietämystään. Näitä ihmisiä ohjaa sisäinen pyrkimys johtajuuteen, aitoon yhteisöllisyyteen, hyvän tekemiseen ja onnellisuuteen. Mitä saisimmekaan näiden ihmisten kanssa aikaan?

Demos Helsinki on havainnoinut tämän hetken systeemisiä ilmiöitä:Demos Helsingin Top5-lista. Enää ei tyydytä olemaan ulkoa käsin ohjelmoituja “nahkarobotteja”, kokoamaan ja uudelleen järjestelemään valmiiksi annettuja ja standardoituja moduuleja. Yhä useammat haluavat luoda jotakin aivan uutta, ihmisten syvistä unelmista käsin. Ihmiset eivät enää mahdu valmiiksi määriteltyihin systeemisiin lokeroihin! Millaista toimintakulttuuria ja keinoja julkiselta sektorilta ja uudistumisen mahdollistajatahoilta kaivataan? …jotta heillä on vielä tulevaisuudessa olemassaolon oikeutus.

Helena

Elämänvoimaa Hapettamosta

Kirjoittaja: Helena Rantala Julkaistu 11.08.2010
Yleinen

Happi synnyttää ja ylläpitää elämää niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Kun tarkastellaan kehon soluja, useimmat sairauksia aiheuttavat bakteerit, virukset ja sienet – kuten syöpä – ovat anaerobisia eli ne elävät ja lisääntyvät hapettomassa tai vähähappisessa ympäristössä. Hapettomuus tappaa ihmisen jo muutamassa minuutissa. Maapallon tasolla tarkasteltuna, happi vähenee metsien kohtuuttoman hyötykäytön myötä. Itämerestä löytyy useita hapettomia syvänteitä, jotka tuhoavat meren elämää sellaisella vauhdilla, että ihmisten pelastustoimet nykyisellään tuntuvat riittämättömiltä. Luonnossa kompostoituminen tarvitsee happea tuottaakseen hyvää multaa, kasvualustaa uudelle kasvulle; hapeton komposti mätänee ja haisee. Ihmisten ja organisaatioiden ”hapenpuute” näkyy kapenevana ajatteluna, surkastuvana vuorovaikutuksena ja toimintakykynä; ihmiset hädin tuskin kykenevät toteuttamaan tehtäväänsä – ei ihme, että ”sapettaa”.

Elämänvoima häviää kaikilla tasoilla pääosin toimimattomien valintojen ja elämäntapojen seurauksena. Olemme pitkälti itse vastuussa siitä missä olemme nyt ja toivottavasti jo tiedostamme, miten tämä on tapahtunut. Aina on mahdollisuus vaihtaa suuntaa: miten voimme ”hapettaa”?!

Tarkastellaan solutason systeemiä. Solut tarvitsevat happea soluaineenvaihduntaan: ravinteiden kuljettamiseen soluihin sekä kuonan ja myrkkyjen poistamiseen niistä ja kehosta. Hapekkaan soluaineenvaihdunnan myötä solut ja niistä rakentuvat elimet ja kudokset tuottavat itse ATP:tä eli elämänenergiaa ja sen voimin toteuttavat omaa ihmeellistä tehtäväänsä ja jopa parantavat itsensä. Fyysisessä voimaantumisessa panostetaan ”hapettavaan” hengitystekniikkaan, ravintoon, liikuntaan, magneetti- ja happiterapiaan jne. Hapen on todettu mahdollistavan sekä puhdistumista että paranemista. Se tuottaa myös endorfiinia. Elämä osaa homman paremmin kuin me ihmiset! Mitä voimme oppia tästä yhteisöjen voimaantumiseen?

Luonnon analogia on nerokas opas myös meidän ihmisten tietoisen elämän ja systeemien luomiseen. Organisaatiot hakevat eloonjäämiskamppailussa uudistumis- ja innovointikykyä (vrt. hapettaminen). Pelosta käsin vastustamme muutosta (vrt. hapettomuus). Muotoilijan roolissa aikoinaan oivalsin, että konkreettiset ratkaisut peilaavat ihmisten ja yhteisöjen sisäistä tilaa. Miten voi innovoida, jos ihminen ei halua muuttua?

Blogin yläpalkin kuvassa kivet “haastavat” veden vapaata virtausta; kivet saavat virtaavan veden hapettumaan ja elävöitymään. Monialaisessa dialogissa tapahtuu samaa, kun erilaiset näkökulmat kohtaavat. Elämänvirta on jatkuvaa uudistumista – niin luonnon ekosysteemeissä kuin ihmisten elämässäkin. Jämähtäneiden ajatusten, tunteiden ja toimintamallien haastaminen merkitsee mahdollisuutta uudistumiseen ja uuden elämän synnyttämiseen niin yksilö- kuin organisaatiotasoilla. Ja jos ”sapettaa”, jo pelkkä pysähtyminen, viivästäminen ja hengityksen syventäminen voivat ”hapettaa” ajatuksia positiivisemmiksi ja laajentaa mahdollisuuksien kirjoa. Kyse on valinnoista – millaista tulevaisuutta haluamme itse ja yhdessä luoda? Voisiko blogimme olla elämänvoimaa synnyttävien uusien valintojen kehto, Hapettamo? Tehdään siitä yhdessä sellainen.

Kun lähdet sisäiselle tutkimusmatkalle omaan itseesi, voit tehdä sen missä vain ja käyttää siihen aikaa niin paljon kuin juuri sillä kertaa ehdit. Usein arjessa näemme ja kuulemme toisia asioita kuin niitä, jotka ovat suoraan edessämme ja käsien ulottuvilla. Vanha sanonta kuuluu: lähdetään merta edemmäs kalaan! Avaimet ovat lähelläsi, sinun pitää vain ne havaita ja ottaa mukaasi.

Mitä kaikkea hiljaisuudessa voi kuulla ja mitä muka silmät kiinni nähdä? Tietoisen läsnäolon taito tarkoittaa omien ajatusten ja aistien hallintakyvyn harjoittelemista. Aistihavaintoja voidaan parantaa ja huomata muutoksia omassa käyttäytymisessä ja ruumiissa, kun yksi aisti suljetaan tietoisesti pois. Esim. näköaisti voidaan sulkea pois laittamalla silmät kiinni ja kulkea ”sokeana”.  Ruumis reagoi voimakkaasti ja muut aistit alkavat vähitellen automaattisesti terävöityä ja voimistua.

Tietoisuuden pysäyttävä voima löytyy tilanteista, joita jokainen kokee päivittäin. Se voi toimia niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin ateriointi.  Mitä tapahtuu, jos aistisit nykyhetkeä kaikilla aisteilla, teet havaintoja äänistä, ruumiin tuntemuksista, näkökentän tapahtumista, vallitsevista tuoksuista ja hajuista ja tuleeko jostain ajatuksesta mieleen makuaistimuksia. Entäpä, jos syödessäsi ajattelisitkin vain ruuan nauttimista ja mitä juuri silloin elimistössä tapahtuu. Ensin keskittyisit täysillä tarttumaan haarukkaan ja veitseen, sitten paneutuisit yksinomaan ruokapalan valmisteluun suuhun vietäväksi. Kun käsi kohottaa ruokapalan kohti suuta, voisit matkalla miettiä, mitä kädelle tapahtuu ja mitä suussa alkaa tapahtua. Kun annos ruokaa saavuttaa suun, miettisit vain yksinkertaisesti mitä perusmakuja tunnet, välttäisit arviointia onko ruoka hyvää vai huonoa. Ruokaa pureskellessa huomaisit kuinka sylkeä alkaa erittyä. Ja mitä kaikkea tapahtuukaan koko ajan tässä merkillisessä operaatiossa: syömisessä.

Toinen ääripää tietoisuuden tilasta syödessä voisi olla, ettet koko syömisrituaalin aikana kertaakaan uhrannut ajatustakaan ruualle, vaan pohdit varastotilannetta ja sen ja sen asian pakollista hoitamista heti aterian jälkeen. Voit todeta, että olipas hyvää tai eipä oikein ruoka maistu, vaikket tosiasiallisesti kertaakaan kunnolla maistanut, haistanut tai miettinyt, miltä kehossa tuntui.

Tietoisuustaitojen (Mind Fullness) salaisuudet ovat periaatteessa yksinkertaisia, mutta kaikille aikuisille ihmisille hyvin vaativia, joillekin ihan mahdottomia. Mitä voi tehdä pinnan alla vellovalle levottomuudelle ja tyytymättömyydelle?  Päässä pyörii vain eilinen tai huominen, aika harvoin tämä vallitseva hetki. Elämme kriittistä vaihetta ihmiskunnan historiassa, koska nykyisen tietoyhteiskunnan intohimoinen kilpailu ja katkeruus-kyynisyys (vrt. myös realismi) tuntuvat vallanneen, jopa tuhonneen useimpien ihmisten mielet. Paineita on monesta suunnasta. Pysynkö mukana ja ketkä muut pysyvät?

Nykyhetkessä jokaisella yrittäjällä on vastassaan yllättäviä haasteita, jotka vaatisivat vastasyntyneen lapsen ylivertaista taitoa olla läsnä tässä hetkessä. Asiakastilanteet, sopimusneuvottelut ja kontaktit rahoittajiin ja sidosryhmiin vaativat taitoa paitsi olla fyysisesti, myös erityisellä tavalla henkisesti ja tiedostaen olla läsnä. Näissä tärkeissä kohtaamisissa ajatuksen tulee olla kirkas ja mielen keskittynyt. Lapset voivat olla tässä tietoisuustaitojen harjoittelussa hyviä malleja. Mutta myös aikuinen voi oppia uudestaan näitä kadottamiansa taitoja. Kun tietoista läsnäoloa kehitetään ja jalostetaan, se voi toimia tehokkaasti kaikilla tasoilla yksilön tasolta myös yritysten ja yhteisöjen tasolle. Mutta se edellyttää, että motivoidumme oivaltamaan, keitä todella olemme, ja elämään elämäämme ikään kuin sillä todella olisi merkitystä, ei pelkästään itsellemme, vaan kaikille, joita elämässämme kohtaamme.