Happi synnyttää ja ylläpitää elämää niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Kun tarkastellaan kehon soluja, useimmat sairauksia aiheuttavat bakteerit, virukset ja sienet – kuten syöpä – ovat anaerobisia eli ne elävät ja lisääntyvät hapettomassa tai vähähappisessa ympäristössä. Hapettomuus tappaa ihmisen jo muutamassa minuutissa. Maapallon tasolla tarkasteltuna, happi vähenee metsien kohtuuttoman hyötykäytön myötä. Itämerestä löytyy useita hapettomia syvänteitä, jotka tuhoavat meren elämää sellaisella vauhdilla, että ihmisten pelastustoimet nykyisellään tuntuvat riittämättömiltä. Luonnossa kompostoituminen tarvitsee happea tuottaakseen hyvää multaa, kasvualustaa uudelle kasvulle; hapeton komposti mätänee ja haisee. Ihmisten ja organisaatioiden ”hapenpuute” näkyy kapenevana ajatteluna, surkastuvana vuorovaikutuksena ja toimintakykynä; ihmiset hädin tuskin kykenevät toteuttamaan tehtäväänsä – ei ihme, että ”sapettaa”.
Elämänvoima häviää kaikilla tasoilla pääosin toimimattomien valintojen ja elämäntapojen seurauksena. Olemme pitkälti itse vastuussa siitä missä olemme nyt ja toivottavasti jo tiedostamme, miten tämä on tapahtunut. Aina on mahdollisuus vaihtaa suuntaa: miten voimme ”hapettaa”?!
Tarkastellaan solutason systeemiä. Solut tarvitsevat happea soluaineenvaihduntaan: ravinteiden kuljettamiseen soluihin sekä kuonan ja myrkkyjen poistamiseen niistä ja kehosta. Hapekkaan soluaineenvaihdunnan myötä solut ja niistä rakentuvat elimet ja kudokset tuottavat itse ATP:tä eli elämänenergiaa ja sen voimin toteuttavat omaa ihmeellistä tehtäväänsä ja jopa parantavat itsensä. Fyysisessä voimaantumisessa panostetaan ”hapettavaan” hengitystekniikkaan, ravintoon, liikuntaan, magneetti- ja happiterapiaan jne. Hapen on todettu mahdollistavan sekä puhdistumista että paranemista. Se tuottaa myös endorfiinia. Elämä osaa homman paremmin kuin me ihmiset! Mitä voimme oppia tästä yhteisöjen voimaantumiseen?
Luonnon analogia on nerokas opas myös meidän ihmisten tietoisen elämän ja systeemien luomiseen. Organisaatiot hakevat eloonjäämiskamppailussa uudistumis- ja innovointikykyä (vrt. hapettaminen). Pelosta käsin vastustamme muutosta (vrt. hapettomuus). Muotoilijan roolissa aikoinaan oivalsin, että konkreettiset ratkaisut peilaavat ihmisten ja yhteisöjen sisäistä tilaa. Miten voi innovoida, jos ihminen ei halua muuttua?
Blogin yläpalkin kuvassa kivet “haastavat” veden vapaata virtausta; kivet saavat virtaavan veden hapettumaan ja elävöitymään. Monialaisessa dialogissa tapahtuu samaa, kun erilaiset näkökulmat kohtaavat. Elämänvirta on jatkuvaa uudistumista – niin luonnon ekosysteemeissä kuin ihmisten elämässäkin. Jämähtäneiden ajatusten, tunteiden ja toimintamallien haastaminen merkitsee mahdollisuutta uudistumiseen ja uuden elämän synnyttämiseen niin yksilö- kuin organisaatiotasoilla. Ja jos ”sapettaa”, jo pelkkä pysähtyminen, viivästäminen ja hengityksen syventäminen voivat ”hapettaa” ajatuksia positiivisemmiksi ja laajentaa mahdollisuuksien kirjoa. Kyse on valinnoista – millaista tulevaisuutta haluamme itse ja yhdessä luoda? Voisiko blogimme olla elämänvoimaa synnyttävien uusien valintojen kehto, Hapettamo? Tehdään siitä yhdessä sellainen.
Olen palannut kotiseudulleni ja keskustelin kaupassa uuden tuttavani kanssa. Yllättäen vanha tuttu tuli paikalle ja tokaisi ”hauskasti” piikitellen jotakin alentavaa, vähättelevää, seurassani olleelle miehelle, hänen työkollegalleen. Seurassani ollut mies kutistui silminnähden ja vetäytyi taakse. Kun kysyin tulijalta, mitä sanoit kollegallesi, hän totesi: ”kyllähän hänen pitää nyt tuollaista kestää”. Pitääkö?
Toistetusta ajatuksesta seuraa puhe, toistetusta puheesta seuraa asenne, toistetusta asenteesta seuraa toiminta, toistetusta toiminnasta seuraa tapa ja toistuvasta tavasta syntyy ihmisen luonne – ja yhteisön toimintakulttuuri. Kysyin jälkeenpäin seurassani olleelta mieheltä, millainen työkulttuuri teillä on: ”Sellainen, jossa jatkuvasti mollataan ja nauretaan toisten virheille”. Siitä, mitä on toistettu päivästä toiseen ja sukupolvelta toiselle, tulee tiedostamatonta, normaalia käytöstä.
Olen kiitollinen tästä kohtaamisestamme, joka havahdutti minut pohtimaan: työpaikassa on hyvät luontaisedut, mutta millaiseksi sen toimintakulttuuri muotoilee ihmisen? Ihminen heijastaa omaa työssä vahvistettua sisäistä tilaansa ja toimintamalleja työtovereihin, asiakkaisiin sekä vapaa-ajalla läheisiinsä, tuttaviin ja tuntemattomiin. Vaikutus on laaja.
Ihmettelemme, miksi ihmiset uupuvat, masentuvat, sairastuvat, lopulta tekevät mielipuolisia tekoja… ja samaan aikaan peräänkuulutetaan työurien pidentämistä ja tuottavuuden kasvua! Olisiko NYT aika pysähtyä havainnoimaan, tulemaan tietoiseksi ja tekemään välitilinpäätöstä: millaisessa toimintaympäristössä antaudun muotoiltavaksi ihmisenä? Ennen kaikkea, millainen jalanjälki omista kohtaamisistani jää jäljelle muissa ihmisissä, yhteisössä ja toimintakulttuuriin? Entä millaiseen toimintaympäristöön haluamme lastemme ja nuorten tulevan ”marinoitumaan”, kasvamaan ihmisinä – ja millaisiksi ihmisiksi? Se kasvaa, jota toistetaan.
Millaista tulevaisuutta haluamme luoda tässä hetkessä, jokaisessa kohtaamisessa? Mihin huomio menee nyt? Mikä oikeasti on arvokasta? Muutos lähtee aina itsestä, tässä hetkessä, vapaasta valinnasta. Kun ihmiset alkavat havahtua, voimaantuminen mahdollistuu. Ihmisen ja organisaatioiden menestyksen mittarit laitetaan vielä uusiksi: millaisen arvon määritän sille, millaisessa ympäristössä ”marinoidun” ja antaudun muotoiltavaksi? Millaisten kohtaamisten jalanjäljet sinä haluat jättää, sillä jälki jää?
Olen nyt myrskyn silmässä. Seutumme kehittämisen rakenne on uudistumassa, mikä on johtanut molempien johtamieni yhtiöiden uudelleen järjestelyyn. Omalla kohdallani se on tarkoittanut rohkeaa heittäytymistä epävarmuuteen omasta tulevaisuudesta – tulin mahdollistajaksi, päädyin siivoojaksi. Henkilöstön kohdalla se on tarkoittanut sopeutumista siihen, että uusi yhdessä luomamme toimintamalli saattaakin kadota. Sananlaskuja mukaellen “lapsi menee ehkä pesuveden mukana”. Tämä viikko on ollut kaikille kohtuullisen vaativa, koska maanantaista alkoi julkisuusrumba. Pienellä seudullamme ylitimme uutiskynnyksen tyylikkäästi ja näkyvästi. Olemme päässeet kommentoidumman uutisen listalle omassa mediassamme Itä-Savossa http://www.ita-savo.fi/Uutiset/innovaatiokeskus_pulassa_10263646.html. Miten valmistauduimme ja miten valmistin henkilöstöämme? Haasteena oli, että virallisia päätöksiä ei ollut, oli vain linjan vetoja omistajilta. Niiden varassa kävimme jo parin viikon ajan asioita läpi henkilöstön kanssa sekä yhteisesti että yksityisesti. Surutyötä tehtiin ja tehdään kukin tavallaan, yhdessä ja erikseen. Jokaisen tarina tulee olemaan hiukan erilainen. Uskoisin, että avoimen käsittelyn kautta, jokainen on saanut mahdollisuuden arvioida omalta osaltaan valintojaan, niiden mahdollisuuksien joukosta, joita tilanne tarjoaa. Olemme nyt voimaantumisen ydinprosesseissa: yhteinen päämäärä on avoin (voimaantuminen perustuu nyt yksilöiden asettamiin päämääriin), kontekstiuskomus on murroksessa (mitä tämä tarkoittaa seutumme kehittämisympäristön näkökulmasta? Onko minulla siinä roolia?), minäuskomus on kriisissä (olenko riittävä osaaja? Mihin minun osaamiseni sijoittuu uudessa tilanteessa? Onko minun paikkani tällä seudulla?) ja emootiot (miten kasaan itseni epävarmuudessa? Mistä löydän voimani? Mikä tuottaa minulle iloa?). Muutostilanteessa, jossa konteksti on avoin, yksilön oma prosessi korostuu. Tarina jatkuu…
Elämme aikaa, jossa kaikki rakenteet ovat turbulenssissa sekä yksityisellä että julkisella puolella. Yhteisöt ja yksilöt, jotka ovat rakentaneet turvallisuuden tunteensa vakiintuneisiin rakenteisiin, joutuvat kohtaamaan yllättäviä asioita. Mikään instituutio tai kokonaisuus ei ole koskematon, esimerkiksi kaikkien julkisten toimijoiden rahoitus on uhattuna tai pienenemässä. Omassa työssäni julkisen ja yksityisen rajapinnassa havaitsen useampaa eri reagointitapaa, joista ehkä kolme on syytä nostaa esiin:
- poterotekniikka – puolustetaan omaa rakennetta kokonaisuuden edun uhalla, usein mollaamalla ja kyseenalaistamalla muiden olemassaoloa
- populistinen ujutustekniikka – pyritään manipuloimaan mielipidettä oman edun suuntaan etsimällä kokonaisuudesta kaikille mieluisinta “todellisuutta”, joka tuo itselle eniten etuja
- verkostoituminen – aktiivinen yhteistyön hakeminen ja verkostojen kutominen yhteisen tavoitteen edistämiseksi, joka nähdään Suomi-tasoisena missiona, jossa vahvat alueet varmistavat elinvoimaisen Suomen.
Itse suosin 3. tekniikkaa ja mielestäni olen havainnut samaa liikettä ympärilläni, yhteistä tavoitetta etsitään ja luodaan toimintatapoja yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Todennäköistä on, että 1. ja 2. tekniikalla toimivat tahot kohtaavat muutoksen kaikkein valmistautumattomimpina, koska rakenteiden mullistuessa toimintatavat ratkaisevat selviytymisen ja menestymisen Suomen uudessa nousussa.
Yksi tärkeimmistä opeistani muutosjohtajana lienee se, että pelkoa tulee poistaa ja lievittää kaikin tavoin. Pelko on elämää tuhoava voima, josta hoitamattomana seuraa vihaa, katkeruutta ja toivottomuutta. Miten pelkoa sitten poistetaan ja turvallisuuden tunnetta lisätään? Usein kysymys on hyvin yksinkertaisista asioita, kuten arjen sujuvuudesta, mahdollisuuksien kentän avaamisesta ja yksinkertaisesti siitä, että joku välittää, kuuntelee ja ehkä jopa tekee tekoja, jotka antavat uskoa. Elämässä on loppujen lopuksia aika vähän asioita, joita oikeasti kannattaa pelätä. Ihmiset selviävät käsittämättömiltäkin tuntuvista katastrofeista ja työelämän muutokset ovat kuitenkin vain asioita, jotka on selvitettävissä ja järjestettävissä. Parhaimmillaan työelämässä tapahtuva muutos on sysäys uuteen ja entistä parempaan. Oma usko ja luottamus sekä kyky unelmoida vievät meitä kohti uusia päämääriä, hyvällä tuulella, vaikka keskellä muutoksen myrskyä.
LinkedIn
Liity Voimaantuvan Suomen LinkedIn-ryhmään, jossa keskustelemme voimaantumisen ilmentymistä, keinoista ja menetelmistä. Kohti itse-uudistavaa toimintatapakulttuuria!Facebook
Tule mukaan keskustelemaan uudenlaisesta johtajuudesta Sitran Julkishallinnon johtamisohjelman Uusi johtajuus -ryhmään Facebookissa! Nelivuotisen ohjelman tavoitteena on auttaa julkishallintoa johtamisen haasteissa.