Yksi tärkeimmistä opeistani muutosjohtajana lienee se, että pelkoa tulee poistaa ja lievittää kaikin tavoin. Pelko on elämää tuhoava voima, josta hoitamattomana seuraa vihaa, katkeruutta ja toivottomuutta. Miten pelkoa sitten poistetaan ja turvallisuuden tunnetta lisätään? Usein kysymys on hyvin yksinkertaisista asioita, kuten arjen sujuvuudesta, mahdollisuuksien kentän avaamisesta ja yksinkertaisesti siitä, että joku välittää, kuuntelee ja ehkä jopa tekee tekoja, jotka antavat uskoa. Elämässä on loppujen lopuksia aika vähän asioita, joita oikeasti kannattaa pelätä. Ihmiset selviävät käsittämättömiltäkin tuntuvista katastrofeista ja työelämän muutokset ovat kuitenkin vain asioita, jotka on selvitettävissä ja järjestettävissä. Parhaimmillaan työelämässä tapahtuva muutos on sysäys uuteen ja entistä parempaan. Oma usko ja luottamus sekä kyky unelmoida vievät meitä kohti uusia päämääriä, hyvällä tuulella, vaikka keskellä muutoksen myrskyä.