Pitkä matka on taivallettu käyttäjälähtöisen suunnittelun viralliseen tunnustamiseen “avaimena” onnistumiseen. Ensimmäisiä valtavirrasta poikkeavia pioneeriaskeleita otettiin 1990-luvun puolesta välistä alkaen. Sain muotoilugradussa tehtäväksi luoda matkapuhelinkonsepteja naisille – viiden vuoden päähän! Kouluopeilla olisin lähtenyt liikkeelle teknologiasta käsin, pitkälti arvaillen. Mutta olemassaolevan systeemin havainnointi osoitti: tuon kehittämisprosessin tuloksena 80 % käyttäjistä oli miehiä – matkapuhelinteknologia ei vedonnut naisiin – ja kehitysprojektit epäonnistuivat ennakoimaan kuluttajien tarpeita. Huolestuttavinta oli, että epäonnistumisten myötä työntekijöiden intoenergia hiipui.

Esitin pari kysymystä itselleni: mitä naiset haluavat? Miten minä suunnittelisin tulevaisuuteen tuotteita, joiden kanssa sekä käyttäjät että yrityksen työntekijät ovat onnellisia? Oivalsin, että vastaukset löytyvät erilaisilta potentiaalisilta käyttäjiltä ja erilaiset osaajat on saatava luomaan yhdessä, jotta syntyy eheitä käyttökokemuksia. Kysymys voi muuttaa maailmaa: matkapuhelimet ovat levinneet lähes jokaisen käyttöön. Seuraavaksi uudistuneella ajattelulla, Polarin sykemittareilla, valloitimme eritasoisten liikkujien sydämiä – “Listen to your heart”. Askel askeleelta yritysten tapa tarkastella maailmaa muuttui, kun pk-yritysten ajatus- ja toimintamuotoja uudistettiin käyttäjäkeskeiseksi. Onnistuneiden esimerkkien myötä TEKES ryhtyi 2000-luvun puolessa välissä edellyttämään käyttäjäkeskeisyyttä innovoinnissa. Huomattiin, että käyttäjien ymmärtäminen auttaa luomaan tietoisemmin tulevaisuutta. Vähemmällä saadaan enemmän.

Tämän uudistumisen myötä sain nähdä tyytyväisempiä käyttäjiä, hyvinvoivaa liiketoimintaa ja ennen kaikkea onnellisia työntekijöitä, jotka kokivat onnistumisia ja oman työnsä merkitykselliseksi. Oivalsin, että toisen ihmisen arvostava ja empaattinen kohtaaminen, siitä käsin onnistunut uudistaminen ja palveleminen – ja saatu positiivinen käyttäjäpalaute – ovat olennaisia avaimia voimaantumisessa.

Pioneeriuudistaja saa voimaa toivosta: ehkäpä voimaantumisen valloitusmatkamme on jonakin päivänä yhtä itsestään selvyys kuin käyttäjäkeskeisyys innovaatiotoiminnassa nyt. Vuorelle kiivetään askel askeleelta.

Toistetusta ajatuksesta seuraa puhe, toistetusta puheesta seuraa asenne, toistetusta asenteesta seuraa toiminta, toistetusta toiminnasta seuraa tapa ja toistuvasta tavasta syntyy ihmisen luonne – ja yhteisön toimintakulttuuri. Kysyin jälkeenpäin seurassani olleelta mieheltä, millainen työkulttuuri teillä on: ”Sellainen, jossa jatkuvasti mollataan ja nauretaan toisten virheille”. Siitä, mitä on toistettu päivästä toiseen ja sukupolvelta toiselle, tulee tiedostamatonta, normaalia käytöstä.

Olen kiitollinen tästä kohtaamisestamme, joka havahdutti minut pohtimaan: työpaikassa on hyvät luontaisedut, mutta millaiseksi sen toimintakulttuuri muotoilee ihmisen? Ihminen heijastaa omaa työssä vahvistettua sisäistä tilaansa ja toimintamalleja työtovereihin, asiakkaisiin sekä vapaa-ajalla läheisiinsä, tuttaviin ja tuntemattomiin. Vaikutus on laaja.

Ihmettelemme, miksi ihmiset uupuvat, masentuvat, sairastuvat, lopulta tekevät mielipuolisia tekoja… ja samaan aikaan peräänkuulutetaan työurien pidentämistä ja tuottavuuden kasvua! Olisiko NYT aika pysähtyä havainnoimaan, tulemaan tietoiseksi ja tekemään välitilinpäätöstä: millaisessa toimintaympäristössä antaudun muotoiltavaksi ihmisenä? Ennen kaikkea, millainen jalanjälki omista kohtaamisistani jää jäljelle muissa ihmisissä, yhteisössä ja toimintakulttuuriin? Entä millaiseen toimintaympäristöön haluamme lastemme ja nuorten tulevan ”marinoitumaan”, kasvamaan ihmisinä – ja millaisiksi ihmisiksi? Se kasvaa, jota toistetaan.

Millaista tulevaisuutta haluamme luoda tässä hetkessä, jokaisessa kohtaamisessa? Mihin huomio menee nyt? Mikä oikeasti on arvokasta? Muutos lähtee aina itsestä, tässä hetkessä, vapaasta valinnasta. Kun ihmiset alkavat havahtua, voimaantuminen mahdollistuu. Ihmisen ja organisaatioiden menestyksen mittarit laitetaan vielä uusiksi: millaisen arvon määritän sille, millaisessa ympäristössä ”marinoidun” ja antaudun muotoiltavaksi? Millaisten kohtaamisten jalanjäljet sinä haluat jättää, sillä jälki jää?