Olen nyt myrskyn silmässä. Seutumme kehittämisen rakenne on uudistumassa, mikä on johtanut molempien johtamieni yhtiöiden uudelleen järjestelyyn. Omalla kohdallani se on tarkoittanut rohkeaa heittäytymistä epävarmuuteen omasta tulevaisuudesta – tulin mahdollistajaksi, päädyin siivoojaksi. Henkilöstön kohdalla se on tarkoittanut sopeutumista siihen, että uusi yhdessä luomamme toimintamalli saattaakin kadota. Sananlaskuja mukaellen “lapsi menee ehkä pesuveden mukana”. Tämä viikko on ollut kaikille kohtuullisen vaativa, koska maanantaista alkoi julkisuusrumba. Pienellä seudullamme ylitimme uutiskynnyksen tyylikkäästi ja näkyvästi. Olemme päässeet kommentoidumman uutisen listalle omassa mediassamme Itä-Savossa http://www.ita-savo.fi/Uutiset/innovaatiokeskus_pulassa_10263646.html.  Miten valmistauduimme ja miten valmistin henkilöstöämme? Haasteena oli, että virallisia päätöksiä ei ollut, oli vain linjan vetoja omistajilta. Niiden varassa kävimme jo parin viikon ajan asioita läpi henkilöstön kanssa sekä yhteisesti että yksityisesti. Surutyötä tehtiin ja tehdään kukin tavallaan, yhdessä ja erikseen. Jokaisen tarina tulee olemaan hiukan erilainen. Uskoisin, että avoimen käsittelyn kautta, jokainen on saanut mahdollisuuden arvioida omalta osaltaan valintojaan, niiden mahdollisuuksien joukosta, joita tilanne tarjoaa. Olemme nyt voimaantumisen ydinprosesseissa: yhteinen päämäärä on avoin (voimaantuminen perustuu nyt yksilöiden asettamiin päämääriin), kontekstiuskomus on murroksessa (mitä tämä tarkoittaa seutumme kehittämisympäristön näkökulmasta? Onko minulla siinä roolia?), minäuskomus on kriisissä (olenko riittävä osaaja? Mihin minun osaamiseni sijoittuu uudessa tilanteessa? Onko minun paikkani tällä seudulla?) ja emootiot (miten kasaan itseni epävarmuudessa? Mistä löydän voimani? Mikä tuottaa minulle iloa?). Muutostilanteessa, jossa konteksti on avoin, yksilön oma prosessi korostuu. Tarina jatkuu…