Henkilökohtaisella voimaantumispolullani sain kokea jälleen ihanan tiedostamisen. Haastan meitä yhdessä etsimään reittejä ulos rajoitteiden häkeistä.
Havahduin tajuamaan, miten meitä ihmisiä ja elämäämme ”muotoillaan” puolestamme: perhe (suvut), koulut, työyhteisöt, markkinavoimat ja yhteiskunnalliset auktoriteetit vakaalla otteellaan ohjaavat, muovaavat ja manipuloivat ihmistä läpi elämänpolun. Tavoitteena on kasvattaa kiltti ja tottelevainen lapsi, koululainen, opiskelija, työntekijä, puoliso, vanhempi ja potilas. Meitä kannustetaan toteuttamaan yhteiskunnallisia ihannenormeja ja -pyrkimyksiä. Ihmiset arvottavat itseään ja muita suhteessa näihin ennalta määritettyihin ”ihannepakkauksiin”. Monet kokevat tuomitsemista, syyllisyyttä ja häpeää. Itse koettu ja mallista opittu vallan käyttö muiden yli ja paha olo projisoidaan edelleen omiin lapsiin ja muihin ihmisiin.
Jokainen ihminen sisältää moniulotteisen, ainutkertaisen “koodiston” – vrt. siemen kasvaa sen sisäisen intention mukaan -, josta käsin ihmisen sisäinen “tieto” pyrkii ilmentymään konkretiaan, Itsekseen. Kun tämä mahdollistuu, ihminen voi nauttia luovuudesta, vastuullisesta valinnanvapaudesta, voimaantumisesta ja kukoistuksesta. Onneksemme on ihmisiä ja paikkoja, jotka tietoisesti mahdollistavat niitä, mutta valitettavan harvassa.
Mitä tapahtuu, kun ihminen ei pääse ja uskalla toteuttaa taitojaan, sydämensä visioita ja voimaa? Herkät ihmiset haavoittuvat, kutistuvat ja oppivat välttämään ristiriitoja. Ihmisessa alkaa näkyä ahdistusta, uupumusta, masennusta, kapinointia, jossakin vaiheessa itseä tai ympäristöä tuhoavaa käytöstä. Miten tämä hätähuuto tulkitaan ja miten siihen vastataan?
Omaa ainutlaatuista tietään rohkeasti kulkevat ja poikkeuksellisen luovat kulkevat usein vastatuuleen. Käytännössä heitä kohtaan voidaan hyökätä kiusaamalla, torjunnalla, sivuuttamisella ja jopa sulkemalla tai eliminoimalla systeemien ulkopuolelle. Monet rajoitteiden häkeissä elävät etsivät väyliä purkaa patoutunutta luovaa energiaa. Heidät voidaan tulkita kapinallisiksi, häiriköiksi tai normimittareilla tarkasteltuina jälkeenjääneiksi. Millä eri tavoin tällaista ilmenee nyky-yhteiskunnan eri alueilla? Ja mitä haluamme tilalle? Mitä itse voimme tehdä?
Itse olin kiltti sopeutuja perheessä ja kouluissa. Harrastusten ja muotoiluopintojen kautta sain mahdollisuuden avautua avoimeen ja luovaan toisin katsomiseen, ajatteluun ja ratkaisujen luomiseen. Muotoilijana rohkeat menot uusiin toimintaympäristöihin, opittu toisin katsominen ja ratkaisujen tuottaminen toivat kuitenkin matkassaan kolhuja, uupumista, luopumista. Havahduin vihdoin muuttuneeni “kiltiksi” ulkopuoliseksi havainnoijaksi - positiivista oppimista ja irtipäästämistä -, mutta myös vuosia suunnatonta voimavarojen ja taitojen tuhlaamista!! Ei ihme, että luovien alojen ihmiset usein pysyttelevät turvallisesti kaltaistensa seurassa, mikä taas estää monialaista laajempaa uudistumista.
Parhaimmillaan yhteistyö voisi tarkoittaa aitoa monialaista yhdessä luomista: näkökulmien ja käytänteiden avoimempaa ja rohkeampaa yhdistelyä ja kokeiluja. Arvostava kulttuuri hyödyttäisi kaikkia osallisia, organisaatioita ja yhteiskuntaa oppimisen ja oivaltamisen runsaudella ja menestyvillä ratkaisuilla. Näen menneisyyden, mitä jäi saavuttamatta, ja tulevaisuuden potentiaalin, mitä voisimme saavuttaa.
Elämä haastaa ja houkuttelee ”muotoilemaan” itsensä näköistä elämää, ympäristöä, työn tekemisen tapoja ja palvelutehtäviä. Onnistumisen kokemuksista kasvaa luomisvoima, ilo ja valmiudet haastavampien ja laajempien ongelmien ratkaisuun. Miten paljon runsaammasta luovuudesta ja elämän moni-ilmeisyydestä saisimme nauttia, jos kaikkien luova ainutlaatuisuus tulisi hyväksytyksi ja mahdollistetuksi rakentavalla tavalla?
Muotoilu-käsite laajenee kattamaan yhä monipuolisempia kohteita: tuotteita, palveluja, käyttökokemuksia, brändejä, toimintaprosesseja, -ympäristöjä ja -kulttuuria sekä yksilöiden, yhteisöjen, yhteiskunnan ja sosiaalisia haasteita. Kehittäjien käyttäjä- ja ihmiskeskeisyys oli ensimmäinen askel ihmisten arvostavaan kohtaamiseen ja palveluun. Entä jos vain jotkut etuoikeutetut muotoilijat tai kehittäjät eivät määrittelisi puolestamme elämämme muotoja, vaan voisimme kaikki olla siinä suoremmin osallisia? Miltä tuntuisi, jos elämämme olisi enemmän itse-tehdyn näköistä?
Aaah, kevään tullen pääsemme taas haltioitumaan elämän kasvusta ja runsaudesta! Mutta, jokainen puutarhuri tietää, millainen riesa vuohenputki tai nokkonen voi olla, jos ne valtaavat puutarhan? Arvostan ravintorikasta nokkosta. Jos se leviää ja vie elintilan ja -mahdollisuuden muilta kasveilta, monet luovuttavat ja häviävät. Jotkut kokevat tarvitsevansa kaiken valon ja haluavat jättää toiset varjoonsa. Monimuotoisuus kaventuu.
Vanha työyhteisöissä syntynyt ahdistus nousi tarkasteluun. Oivalsin, että puutarhaesimerkin tavoin elintilani ja minä “kutistuivat”, ja seurauksena oma monimuotoisuuteni ja toimintakykyni kaventuivat. Säilyin sentään hengissä ja kasvoin mahdollistajana! 
Uskon, että monet ovat kokeneet saman. Harvat yhteiskunnassa määrittävät ajatusmuodot, rakenteet ja systeemit sellaisiksi, jotka palvelevat omia ihanteita, pyrkimyksiä ja osaa ihmisistä. Osa kukoistaa. Samalla monelta kaventuu tila ilmentää todellista itseään: he ahdistuvat ja vetäytyvät tai sopeutuvat. Valtava osa potentiaalista jää toteutumatta! Mitä ihmisarvo ja arvostava kohtaaminen tarkoittavat “ideaalien” maailmassa?
Me ihmiset pyrimme hyvään, haluamme levittää muille omaksumiamme ideaaleja, hyviä käytänteitä ja rakenteita. Itsenäisyyspäivän aikaan 2010 Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli juttu uskonlahkosta, jossa “guru” oman raamatun tulkintansa valossa manipuloi ja hallitsi lahkon jäseniä. Monet järkyttyivät siitä. Eikö tuollaista tiedostamatonta manipulointia – taistelua elintilasta, vallasta ja hyväksynnästä – tapahdu jatkuvasti elämässä, lukuisissa eri ilmenemismuodoissa ja myös “hyvän vaatteissa”?
Luonnostaan moni ihminen innostuu ja samaistuu omiin ajatusmuotoihin, osaamiseen ja käytänteisiin niin vahvasti, että haluaa muidenkin omaksuvan sen ja pyrkii levittämään sitä mahdollisimman laajalle. Asiantuntijuuden riskinä on, että oman asiansa erinomaisuuden varjolla hän väheksyy muita ryhmiä, muiden näkökulmia, osaamisia ja käytänteitä. Samalla hän tulee ehkä väheksyneeksi muiden luontaisia lahjakkuuksia, kokemus- ja oppimispolkua kohti omaa ainutlaatuista elämäntehtäväänsä. Tämä voi estää muiden voimaantumista, kasvua korkeimpaan kukoistukseensa. Arvottaminen johtaa väistämättä joidenkin mitätöimiseen.
Puutarhaoivallus vapautti ahdistuksesta. Arvokkaasta oivalluksesta “valaistuneena” päätin toimia tietoisemmin, arvostaa ainutlaatuisuutta ja raivata “puutarhoissa” tilaa monimuotoisten ihmeiden kasvulle ja kukoistukselle. Verkostokohtaamisen päätteeksi mahdollistajat pohtivat samaa: onko aika päästää irti käytännekeskeisyydestä ja antautua läsnäolevaan, arvostavaan kohtaamiseen ja luomiseen?
Katsoin Meditointia kaltereiden takana -dokumentin YLE/FST Areenassa pahamaineisesta vankilasta Alabamassa, kaakkois-USA:ssa (linkki nettidokumenttiin). Se herätti kysymyksiä: mitä vapaus ja ihmisarvo merkitsevät? Voiko elinkautinen vanki olla vapaampi kuin minä? Sulkevatko omaksumamme ajatusmallit, tunnekokemukset ja uskomukset meidät omaan mielen häkkiimme? Rakentavatko suuntautuminen ulkopuoliseen hälinään, pyrkimyksiin ja suorittamiseen kaltereita sille, miten voisimme kokea elämämme, itsemme ja muiden kohtaamisen? Uskallammeko kohdata todellisen itsemme ja nähdä tarinamme uudella tavalla?
Ryhmä elinkautista sovittavia vankeja sulkeutui eristyksiin kymmeneksi vuorokaudeksi harjoittamaan vaativaa buddhalaista Vipassana-meditointia: hiljentyivät täysin ja kääntyivät havainnoimaan kehonsa tuntemuksia ja sisäistä maailmaansa – kohtaamaan itsensä sellaisena kuin on. Dokumentti antoi ymmärtää, että USA:ssa vankiloiden ohjelmiin kuuluu terapeuttisia ja ihmisen kasvua mahdollistavia kursseja ja harjoitteita, kuten meditointia ja joogaa. He uskovat, että ihmisen tietoinen kasvu kuuluu jokaisen ihmisen velvollisuuteen elämässä.
Vipassana-meditoinnin jälkeen vangit olivat kohdanneet tiedostetut ja tiedostamattomat pelkonsa, tunteensa ja kokemuksensa. Useimmat heistä sitoutuivat päivittäiseen meditointiin, olivat keskittyneempiä, rauhallisempia ja valmiita ottamaan vastuun teoistaan ja tunteistaan. Erään vangin suurimmaksi peloksi osoittautui se, ettei hän kohtaisi koskaan todellista itseään.
Useimmat heistä elivät loppuelämänsä vankilassa. Päivittäinen meditointihetki ja Vipassana-ryhmä tarjosivat portin vapauteen, ihanaan rauhaan, luottamukseen ja ystävyyteen vihan ja väkivallan kehdossa… elämä on arvokas.
Mitä tapahtuisi yhteiskunnassa, jos jokainen elämänsä “elinkautisessa” saisi avaimet todelliseen vapauteen ja mielenrauhaan? Millaiseksi muuttuisivat ihmissuhteet, perheet ja työyhteisöt? Olisiko meillä ja yhteisöillämme rohkeutta ottaa vastaan sama toivon mahdollisuus, johon Alabaman vankila ja moni vanki vastasi ‘kyllä’?
Mitä vapaus merkitsee sinulle? Mikä on sinun tiesi vapauteen ja mielenrauhaan?
Mikä voima ohjaa itseohjautuvaa ihmistä… ja kollektiivisesti ihmisjoukkoja, jopa maailmanlaajuisesti? Miten mahdollistaa voimaantumista yksilöissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa – elää elämänvirrassa siten, että ongelmien sijaan tuotetaan onnelmia?
Olen löytänyt toistuvasti itseohjautuvan inspiroituneena itseni vasta kehkeytyvän aallon ensi vireestä – epävarmuuden maastossa. Pioneeriuudistaja kulkee yksin, kun virallisesti hyväksytyn kannan omaksuneet ihmiset vastustavat sitä, eivät kykene näkemään arvoa siinä tai “julkiset mahdollistajat” ovat vastahakoisia tarjoamaan tukeaan ja resurssejaan sille. Tällaisia ovat olleet esim. käyttäjäkeskeisen ja ennakoivan tuotesuunnittelun, monialaisten oppivien kehittämishankkeiden (ei valmista tulospäämäärää vielä tiedossa) ja voimaantumisen ensiaskeleet. Kun aikaa myöten tuo “kehkeytyvä aalto” muotoutuu silminnähtäväksi, muut ovat valmiita oivaltamaan ja hyväksymään asian, jopa nostavat sen riemuiten jalustalle, ottavat homman haltuunsa, levittävät sen ja korjaavat materian hedelmiä.
Kiehtovaksi tämän tekee se, että kollektiivisesti useat “kolumbukset” ympäri maailmaa ohjautuvat samaan suuntaan: kuin Jukolan suunnistajat yöllisessä haastavassa maastossa; sateessa ja pimeydessä he näkevät vain vähän eteensä, joutuvat luottamaan intuitioonsa ja niihin valmiuksiinsa, jotka ovat käytettävissä juuri nyt, eikä lopputuloksesta ole vielä tietoa; kuin vetovoiman vetämänä vähitellen nuo yksittäiset “valopäät” muodostavat yhtenäisen virran, ja saavat tukea toisiltaan. Tulevaisuuden tutkijat havaitsevat näitä ensimmäisiä ns. heikkoja signaaleja, joissa on potentiaalia kasvaa vaikuttaviksi, ihmisten toimintaa ohjaaviksi ilmiöiksi, trendeiksi. Umpimetsään syntyy polkuja… teitä.
Mikä itsessäni, tässä hetkessä, haluaa tulla tietoiseksi? “Teollisen hyvinvointiajan sadot” haastavat vallitsevia arvostuksia, pyrkimyksiä ja systeemisiä rakenteita. Vedän puoleeni teollisen ravinnon, rakentamisen, säteilyjen ja synteettisten lääkkeiden kroonisesti sairastuttamia ihmisiä. Vedän puoleeni ihmisiä, joita haastaa sisäinen johtajuus, mikä ilmentyy ahdistuksena, uupumisena ja kriiseinä, kunnes he uskaltavat lähteä omalle “kolumbuksen” tielleen. Vedän puoleeni havahtuneita ihmisiä: kokonaisvaltaisen hyvinvoivaa, luonnonmukaista, luovaa ja kestävän kehityksen mukaista asumista ja elämistä kohti suuntautuvia ihmisiä… haaveilevat paluusta ‘vähemmän on enemmän’ -runsauteen. Vedän myös puoleeni luovia ja viisaista ihmisiä, sisäiselle ohjaukselle uskollisia “tutkijoita”, jotka valtavirrasta poiketen ja ihailtavan rohkeasti löytävät, tuovat esille ja jakavat tietämystään. Näitä ihmisiä ohjaa sisäinen pyrkimys johtajuuteen, aitoon yhteisöllisyyteen, hyvän tekemiseen ja onnellisuuteen. Mitä saisimmekaan näiden ihmisten kanssa aikaan?
Demos Helsinki on havainnoinut tämän hetken systeemisiä ilmiöitä:Demos Helsingin Top5-lista. Enää ei tyydytä olemaan ulkoa käsin ohjelmoituja “nahkarobotteja”, kokoamaan ja uudelleen järjestelemään valmiiksi annettuja ja standardoituja moduuleja. Yhä useammat haluavat luoda jotakin aivan uutta, ihmisten syvistä unelmista käsin. Ihmiset eivät enää mahdu valmiiksi määriteltyihin systeemisiin lokeroihin! Millaista toimintakulttuuria ja keinoja julkiselta sektorilta ja uudistumisen mahdollistajatahoilta kaivataan? …jotta heillä on vielä tulevaisuudessa olemassaolon oikeutus.
Valtakunnallisen INNOSUOMI 2010 -kilpailun teemana oli “Käyttäjät innovaatioiden lähteinä. Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli jakamassa palkintoja. Käyttäjäkeskeinen uudistaminen niin tuotteissa, palveluissa ja systeemeissä on ennen kaikkea voimaantumista: niin arvostavan kohtaamisen kuin onnistuneiden käyttökokemusten tasoilla. Organisaatio lunastaa olemassaolon oikeutuksensa, kun se aidosti mahdollistaa ihmisten syviä pyrkimyksiä ilmentää erityistä itseään, olla onnellinen.
Pitkä matka on taivallettu käyttäjälähtöisen suunnittelun viralliseen tunnustamiseen “avaimena” onnistumiseen. Ensimmäisiä valtavirrasta poikkeavia pioneeriaskeleita otettiin 1990-luvun puolesta välistä alkaen. Sain muotoilugradussa tehtäväksi luoda matkapuhelinkonsepteja naisille – viiden vuoden päähän! Kouluopeilla olisin lähtenyt liikkeelle teknologiasta käsin, pitkälti arvaillen. Mutta olemassaolevan systeemin havainnointi osoitti: tuon kehittämisprosessin tuloksena 80 % käyttäjistä oli miehiä – matkapuhelinteknologia ei vedonnut naisiin – ja kehitysprojektit epäonnistuivat ennakoimaan kuluttajien tarpeita. Huolestuttavinta oli, että epäonnistumisten myötä työntekijöiden intoenergia hiipui.
Esitin pari kysymystä itselleni: mitä naiset haluavat? Miten minä suunnittelisin tulevaisuuteen tuotteita, joiden kanssa sekä käyttäjät että yrityksen työntekijät ovat onnellisia? Oivalsin, että vastaukset löytyvät erilaisilta potentiaalisilta käyttäjiltä ja erilaiset osaajat on saatava luomaan yhdessä, jotta syntyy eheitä käyttökokemuksia. Kysymys voi muuttaa maailmaa: matkapuhelimet ovat levinneet lähes jokaisen käyttöön. Seuraavaksi uudistuneella ajattelulla, Polarin sykemittareilla, valloitimme eritasoisten liikkujien sydämiä – “Listen to your heart”. Askel askeleelta yritysten tapa tarkastella maailmaa muuttui, kun pk-yritysten ajatus- ja toimintamuotoja uudistettiin käyttäjäkeskeiseksi. Onnistuneiden esimerkkien myötä TEKES ryhtyi 2000-luvun puolessa välissä edellyttämään käyttäjäkeskeisyyttä innovoinnissa. Huomattiin, että käyttäjien ymmärtäminen auttaa luomaan tietoisemmin tulevaisuutta. Vähemmällä saadaan enemmän.
Tämän uudistumisen myötä sain nähdä tyytyväisempiä käyttäjiä, hyvinvoivaa liiketoimintaa ja ennen kaikkea onnellisia työntekijöitä, jotka kokivat onnistumisia ja oman työnsä merkitykselliseksi. Oivalsin, että toisen ihmisen arvostava ja empaattinen kohtaaminen, siitä käsin onnistunut uudistaminen ja palveleminen – ja saatu positiivinen käyttäjäpalaute – ovat olennaisia avaimia voimaantumisessa.
Pioneeriuudistaja saa voimaa toivosta: ehkäpä voimaantumisen valloitusmatkamme on jonakin päivänä yhtä itsestään selvyys kuin käyttäjäkeskeisyys innovaatiotoiminnassa nyt. Vuorelle kiivetään askel askeleelta.
Muutosvastavirta kuuluu jokaiseen muutosprosessiin annettuna siunauksena. Se antaa aikaa harkinnalle ja haastaa tekemään muutosta vanhaa ja arvokasta kunnioittaen. Suurimpana haasteena muutosvastarinnassa on arvostuksen osoittaminen: miten osoitat arvostusta tilanteessa, jossa joudut romauttamaan jonkun henkilön tai yhteisön rakentaman kokonaisuuden, toimintamallin, organisaation jne.? Tai miten osoitat arvostusta uutta innolla toteuttavalle sukupolvelle, jolle rajoja asettaessasi törmäät teinien kasvatusoppaan pykälään nro. 1 – asettaessasi rajoja vastapuolen tulkinta on, että et arvosta häntä tai heitä? Ainoa lääke lienee kuuntelu ja keskusteleminen. Muutoksessa asioiden käsittelemiselle, luopumiselle ja surutyölle on varattava aikaa ja se on myös hyväksyttävä osaksi muutoksen mahdollistamista. Usein lohduttaa vanha viisaus siitä, että muutosvastavirran aaltoillessa voimakkaimmillaan on läpimurtokin kaikkein lähimpänä.
LinkedIn
Liity Voimaantuvan Suomen LinkedIn-ryhmään, jossa keskustelemme voimaantumisen ilmentymistä, keinoista ja menetelmistä. Kohti itse-uudistavaa toimintatapakulttuuria!Facebook
