Vuoden vaihtuminen antaa syyn ja mahdollisuuden uudistua. Uudistuminen voi olla pientä tai suurta. Se voi tapahtua lupausten, tekojen tai vaikkapa ajatusten muodossa. Itselleni merkittävämmäksi uudistumisen muodoksi on tulossa ajattelun muutos. Olen ollut pienestä tytöstä asti hyvin muutoshakuinen ja olen toteuttanutkin omassa elämässäni jatkuvaa muutosta. Muutoksesta on tullut ikään kuin olotila, toki myös ammatti. Ammatin varjopuolena on ollut muutoksen vieminen välillä myös sinne, missä muutokselle ei ole tilaa. Tämä on johtanut vastakkainasetteluihin ns. konflikteihin, kun olen jääräpäisesti kokeillut erilaisia keinoja pehmeistä koviin saadakseni aikaan muutoksen.
Olen siis antanut itselleni mahdollisuuden uudistua ja olen tuonut ajatteluuni silleen jättämisen mahdollisuuden. Jos muutokselle ei ole tilaa, niin en yritä viedä sitä läpi jääräpäisesti, vaan annan periksi, luovutan. Silleen jättämisen -filosofia ja luovuttaminen ovat tuoneet ihmeellisen rauhan. Olen uudistunut ja rauhoittunut. Olen löytänyt voimaantumisen uuden muodon.
Seuraavaksi testaan uuden vuoden arvokarttaa aarrekartan rinnalla. Uskon, että se auttaa luomaan uutta voimaa visioihin, asioihin, joiden on mahdollista toteutua, rauhassa.
Kiitoksia maabrändivaltuuskunnalle erinomaisesta tuotoksesta! Maabrändin ja identiteetin selkiyttämisellä tehdään konkreettisten tekojen kautta Suomesta entistä parempi paikka elää, asua ja tehdä työtä. http://www.tehtavasuomelle.fi/
Vihdoinkin painotetaan
- toiminnallisuutta, konkreettisuutta ja tekoja
- luonnon merkitystä suomalaisuuden voiman löytymisessä
- kansalaislähtöisyyttä
- yhdessä tekemisen, palvelemisen, loistamisen, kasvamisen ja oppimisen meininkiä
- identiteetin selkiyttämisen merkitystä koko kansan elinvoimaisuuden edistymiselle ja ihmisten voimaantumisen perustan vahvistumiselle
- ihmisarvolähtöisyyttä ihmisten kohtaamisen edellytyksenä.
Brändityöryhmän tuotos tulee uudistamaan lukuisissa yhteisöissämme toimintamalleja ja totuttuja ajattelu- ja uskomusmalleja. Olisi hienoa, jos ihmiset kertoisivat miten nämä brändiraportissa esitetyt teot toimivat, miten ne koettiin ja miten ne edistivät yhdessä luomisen toimintatapaa ja toisista välittämistä.
Pienet arjen teot uudistavat paljon. Kun toteutamme raportin vinkit ja ehdotukset, kansakunnan voimaantumisen taso nousee ainakin pykälällä ja ihmisten voimavarapotentiaali vapautuu eettisesti kestävällä tavalla meidän yhteiseksi iloksemme. Tulosta syntyy yhdessä luomisessa ja ihmisten voimaantumisen perustan vahvistuessa. Raportti loi arkea uudistavia näköaloja. Kiitoksia!
Olen saanut mahdollisuuden päästä mukaan useampaan alueellisen elinvoiman parantamiseen tähtäävään hankkeeseen tai prosessiin. Samalla olen pohtinut käsitteitä, käsitteiden merkityksiä, käsitteiden käytännön toteutuksia ja käsitteiden suhdetta toisiinsa.
Mediassa näkyvimmät elinvoiman parantamiseen tähtäävät projektit ovat valtakunnallinen made in -prosessi, jonka äiti on Hämeenlinnalainen Jaana Paavilainen ja Itä-Suomessa toteutettava Pyhät Polut -hanke, jonka kätilöinä ovat toimineet Enonkosken kuntakummit Veli-Matti Hynninen, Tuomo Jantunen ja Matti Sippola. Molemmissa vetureina ovat yritykset ja yksityiset ihmiset, jotka ovat inspiroituneet mahdollisuudesta vaikuttaa Suomen hyvinvointiin parantamalla alueellista hyvinvointia. Molemmat ovat lähteneet liikkeelle vahvasta missiotasoisesta ajatuksesta, jossa pientä vahvistamalla saadaan isoja aikaan. Molemmissa projekteissa on jotakin hyvin vetovoimaista (voimaantumisen mahdollistavaa).
Pyhät Polut vei vuonna 2010 ilman varsinaista markkinointi 149 ihmistä vaellusreitille Imatralta Enonkoskelle. Kymmenet vapaaehtoiset tekivät ilolla töitä ja vaeltajat olivat kiitollisia. Uskoakseni kaikkien mukana olleiden sisäinen voiman tunne lisääntyi eli he voimaantuivat. Voimaantuminen oli nähtävissä myös viikonvaihteen Pyhät Polut -seminaarissa Enonkoskella innostuneiden ihmisten kasvoilta ja puheenvuoroista. Ensimmäinen kokeilukesä toi myös ansaintaa reitin varrella oleville yrittäjille, ja kun vaellusmäärät nousevat tuhansiin voidaan puhua jo merkittävästä alueellisen elinvoiman lisäyksestä eli olemassa oleva yritystoiminta vahvistuu ja uutta syntyy.
Made in -prosessi keräsi ensimmäiseen aloitukseensa 15.9. Savonlinnassa merkittävän joukon ihmisiä, yrittäjiä ja yritysten edustajia, jotka ovat halukkaita yhteisiin talkoisiin elinvoiman lisäämiseksi Savonlinnan seudulla. Alussa tämä tarkoittaa yritysten sitoutumista yhteistyöhön, yhteisen asian ympärille. Ensimmäisessä vaiheessa puhutaan asian vetovoimasta, uskosta sisäisen voimantunteen kasvamiseen yhteisen tekemisen kautta. Toisessa vaiheessa puhutaan jo ansainnasta, yritystoiminnan kasvusta ja uuden yritystoiminnan mahdollistumisesta.
Olen omasta mielestäni seuraamassa ja myös tekemässä jotain historiallista, yksityisten ihmisten käynnistämät innovatiiviset hankkeet (Pyhät Polut/Hynninen, Jantunen, Sippola) ja innovatiiviset prosessit (made in/Paavilainen) koskettavat ja innostavat ensi kuulemalta tuhansia ihmsiä. Nämä upeat ihmiset ovat todellisia voimaantumisen mahdollistajia, joiden toiminta ja innostava esimerkki mahdollistaa Suomen elinvoimaisuuden tulevaisuudessa myös kansallisella tasolla. Pienistä on hyvää vauhtia kasvamassa isoja, alueellisista kansallisia, kansallisista globaaleja. Me ihmiset teemme sen yhdessä, mutta tarvitsemme vetovoimaisia alkuja ja ilmiöitä, joihin sitoutua ja innostavia ihmisiä, joita seurata. Asioille on mukava antaa nimiä, käsitteistöjä, mutta ennen kaikkea ihmisten teot ratkaisevat. Pyhät Polut -vaellukset ja made in -prosessit ovat ennen kaikkea tekoja!
Julkinen sektori on kovassa murroksessa. Tähän asti luotettavasti toiminut koneisto on aikansa elänyt ja nyt pitäisi olla strategisesti ketterä, itse-uudistuva ja miltei orgaanisesti muuntautumiskykyinen. Hankala juttu, kun organisaatiokulttuuri julkisen puolen organisaatioissa pohjautuu sodanjälkeiseen aikaan jolloin moni julkisen sektorin organisaatio muodostui siksi kuin me ne tunnemme tänään.
Organisaatiokulttuuri heijastaa sitä maailmaa, johon se syntyy: julkisen sektorin organisaatiot luotiin takaamaan meille turvallisuutta ja hyvinvointia ja ovat onnistuneet tässä erinomaisen hyvin. Olemme oppineet luottamaan näihin jykeviin perusturvan linnakkeisiin ja osaamme arvostaa virkamiesten voimakasta eettistä sitoutumista tuottamaan meille tasa-arvoisesti ja luotettavalla tavalla hyvinvointipalveluita ja tukea heikkoina hetkinämme. Kehitys on ollut harkittua ja suunniteltua, ei mitään liian radikaalia.
Ympäröivä maailma on kuitenkin muuttunut, ja nyt pitäisi ykskaks olla jotain aivan muuta, mieluiten heti. Miten ihmeessä tämä voisi onnistua? No, eihän se tietenkään heti tapahdu mutta lohduttavaa on kuitenkin ajatus että jokainen meistä luo joka päivä sitä työkulttuuria, jossa työskentelemme. Mitä sanomme, kuulemme, ajattelemme ja teemme – kuinka kohtaamme toisemme – muokkaa kulttuuria pienin askelin. Yksi muutoksen edellytys kuitenkin on, että organisaation muodostavat ihmiset ovat tässä mukana ja haluavat muuttaa yhteisiä toimintatapoja ja viedä kehitystä yhteisesti määriteltyyn suuntaan. Pidemmällä tähtäimellä saattaa syntyä jotain merkittävää – uudenlainen toimintatapakulttuuri.
Tällainen uudistumisprosessi, jossa organisaation henkilöstö on lähtenyt aivan erilaiseen prosessiin, käynnistyi muutama vuosi sitten Työmarkkinalaitoksella. Prosessin käynnistänyt projekti on loppu ja nyt kehityksestä kertova tarina on ilmestynyt kirjamuodossa. Kehitys ei kuitenkaan ole loppunut ja menneisiin kankeisiin timintatapoihin ei ole paluuta. Onneksi, sanovat organisaation henkilöstö, asiakkaat ja johto. Tämä tarina on tutustumisen arvoinen ja nyt on siihen mahdollisuus: Kirja Kohtaamisten voima julkaistiin eilen. Se on saatavissa ilmaiseksi sekä pdf- että kirjamuodossa Sitrasta. Kirja julkaistiin Sitra-sarjassa osana Julkishallinnon johtamisohjelmaa.
Antoisia lukuhetkiä!
Olen saanut elää viimeiset vuodet syklisesti säännöllisesti muuttuvassa ympäristössä. Viimeinen vuosi on ollut ehkä yllättävin ja ennustamattomin. Olen kuvitellut olevani muutoksen syväasiantuntija, monessa liemessä keitetty optimisti ja mestarivoimaantuja. Miten minulle itselleni kävi, kun muutos todella kouraisi, vieden pois rakenteet ympäriltä? Kun kaikki suunnitelmat pettivät? Kun visioni Savonlinnan seudun yhtenä kehittämisen mahdollistajana näytti haihtuvan rakenteiden ja toteutumatta jääneiden suunnitelmien mukana?
1. Luopuminen oli kovempi paikka kuin luulin, olen aina opettanut, että luopuessaan saa, mutta en kyennytkään heti näkemään mitä sain; surin syvästi. Kykyuskomukseni, kontekstiuskomukseni, päämääräni ja ennen kaikkea ratkaisevin, emootiot veivät minua välillä todella syviin vesiin.
2. Uuden luominen ei ollutkaan niin nopeaa kuin kuvittelin. Päämäärä oli luotava uudestaan, omat kyvyt arvioitava, oma konteksti määritettävä ja emootiot muunnettava surusta iloon. Elin kesän aikana läpi syvästi voimaantumisen mahdollistaminen paradoksit, vaelsin ilman päämäärää, en ollut varma omista kyvyistäni, turvallinen, määritelty konteksti oli romahtanut, vallitsevin emootio oli luopumisen suru.
Missä olen nyt syyskuussa 2010? Olen onnistunut kääntämään paradoksit voimavaraksi. Olen lähtenyt luomaan itseäni uudeksi. Päämäärä muistuttaa vanhaa, mutta se on terävöitynyt ja tueksi on syntynyt uusi vahva verkosto. Käsitys omista kyvyistä on vahvistunut, olen tunnistanut omat omat vahvuuteni selkeämmin ja ne tuntuvat kantavan uudistuneessa kontekstissa. Olen osa jotain uutta, johon juuri minun kykyni tarvitaan. Emootiotasolla suru on vaihtunut entistä suuremmaksi iloksi. Olen riemullisesti minä! Tunnen olevani vahvasti elossa, tässä ja nyt!
Tätä kaikkea en olisi kyennyt luomaan näin nopeasti yksin, tärkeässä roolissa on ollut yhdessä luominen, joten olemme harjoittaneet pienryhmässä voimaantumisen opein. Olen saanut oman kokemukseni kautta testata ja todistaa, että voimaantumisen mahdollistamisen mallit toimivat. Olen onnellinen, että saan olla jakamassa toimintamalleja myös muille kiinnostuneille. Jakaminen on osa päämäärääni. Jakaessaan saa, jakaminen tuo iloa!
Vaikka yrittäisin pitää kaikki aistit valppaina, voi silti mieleen tulla mielialan tai tunteen saattelemana viesti, joka muuttaa koko todellisuuden, koko hetken. Yhtäkkiä huomaan olevani oudosti värittynyt asiaan ihan eri suunnasta. Ja mikä merkityksellisintä joskus en edes huomaa ajatella, että suhtautuminen, ymmärrys voivat vaarantua hetken mielijohteesta tai ympäristön muutoksesta.
Monen asian kompastus ja kulmakivi piilee ihmisten kohtaamisissa. Onko jokaisessa kohtaamisessa sisäänrakennettu mahdollisuus menestyä ja menehtyä sanojen vuoksi? Miten ihmiset ja heidän sanojen ymmärrys kohtaavat? Onko kielestä tullut yksi lokeroimisen ja luokittelun väline?
Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä on esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus.
Tarvitaanko selkokieltä vain vammaisten ihmisten kohtaamisissa? Ovatko sivistyssanat, lainasanat ja suorat lainaukset vieraasta kielestä todella tarpeellisia?
Happi synnyttää ja ylläpitää elämää niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Kun tarkastellaan kehon soluja, useimmat sairauksia aiheuttavat bakteerit, virukset ja sienet – kuten syöpä – ovat anaerobisia eli ne elävät ja lisääntyvät hapettomassa tai vähähappisessa ympäristössä. Hapettomuus tappaa ihmisen jo muutamassa minuutissa. Maapallon tasolla tarkasteltuna, happi vähenee metsien kohtuuttoman hyötykäytön myötä. Itämerestä löytyy useita hapettomia syvänteitä, jotka tuhoavat meren elämää sellaisella vauhdilla, että ihmisten pelastustoimet nykyisellään tuntuvat riittämättömiltä. Luonnossa kompostoituminen tarvitsee happea tuottaakseen hyvää multaa, kasvualustaa uudelle kasvulle; hapeton komposti mätänee ja haisee. Ihmisten ja organisaatioiden ”hapenpuute” näkyy kapenevana ajatteluna, surkastuvana vuorovaikutuksena ja toimintakykynä; ihmiset hädin tuskin kykenevät toteuttamaan tehtäväänsä – ei ihme, että ”sapettaa”.
Elämänvoima häviää kaikilla tasoilla pääosin toimimattomien valintojen ja elämäntapojen seurauksena. Olemme pitkälti itse vastuussa siitä missä olemme nyt ja toivottavasti jo tiedostamme, miten tämä on tapahtunut. Aina on mahdollisuus vaihtaa suuntaa: miten voimme ”hapettaa”?!
Tarkastellaan solutason systeemiä. Solut tarvitsevat happea soluaineenvaihduntaan: ravinteiden kuljettamiseen soluihin sekä kuonan ja myrkkyjen poistamiseen niistä ja kehosta. Hapekkaan soluaineenvaihdunnan myötä solut ja niistä rakentuvat elimet ja kudokset tuottavat itse ATP:tä eli elämänenergiaa ja sen voimin toteuttavat omaa ihmeellistä tehtäväänsä ja jopa parantavat itsensä. Fyysisessä voimaantumisessa panostetaan ”hapettavaan” hengitystekniikkaan, ravintoon, liikuntaan, magneetti- ja happiterapiaan jne. Hapen on todettu mahdollistavan sekä puhdistumista että paranemista. Se tuottaa myös endorfiinia. Elämä osaa homman paremmin kuin me ihmiset! Mitä voimme oppia tästä yhteisöjen voimaantumiseen?
Luonnon analogia on nerokas opas myös meidän ihmisten tietoisen elämän ja systeemien luomiseen. Organisaatiot hakevat eloonjäämiskamppailussa uudistumis- ja innovointikykyä (vrt. hapettaminen). Pelosta käsin vastustamme muutosta (vrt. hapettomuus). Muotoilijan roolissa aikoinaan oivalsin, että konkreettiset ratkaisut peilaavat ihmisten ja yhteisöjen sisäistä tilaa. Miten voi innovoida, jos ihminen ei halua muuttua?
Blogin yläpalkin kuvassa kivet “haastavat” veden vapaata virtausta; kivet saavat virtaavan veden hapettumaan ja elävöitymään. Monialaisessa dialogissa tapahtuu samaa, kun erilaiset näkökulmat kohtaavat. Elämänvirta on jatkuvaa uudistumista – niin luonnon ekosysteemeissä kuin ihmisten elämässäkin. Jämähtäneiden ajatusten, tunteiden ja toimintamallien haastaminen merkitsee mahdollisuutta uudistumiseen ja uuden elämän synnyttämiseen niin yksilö- kuin organisaatiotasoilla. Ja jos ”sapettaa”, jo pelkkä pysähtyminen, viivästäminen ja hengityksen syventäminen voivat ”hapettaa” ajatuksia positiivisemmiksi ja laajentaa mahdollisuuksien kirjoa. Kyse on valinnoista – millaista tulevaisuutta haluamme itse ja yhdessä luoda? Voisiko blogimme olla elämänvoimaa synnyttävien uusien valintojen kehto, Hapettamo? Tehdään siitä yhdessä sellainen.
Kiinnostusta herättänyt kilpailu on ilmeisesti kutkuttanut osallistujien mielikuvitusta, koska saimme useita aivan loistavia ehdotuksia. Kaiken kaikkiaan ehdotuksia saatiin 73. Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte!
Valintafoorumi on valinnut tämän sivuston nimeksi Hapettamo, joka jo näkyykin sivun ylälaidassa. Helena Rantala on valintafoorumin jäsenenä luvannut palata perusteluihin myöhemmin, mutta valinta liittyy monella eri tavalla siihen, miten happi vaikuttaa (positiivisesti) erilaisiin ilmiöihin ja meihin ihmisiin.
Happihyppelyterveisin, ja samalla toivottaen kaikille mukavaa kesää!
(Nimen ehdottanut henkilö on pyytänyt saada jäädä anonyymiksi.)
“Voisimmeko oppia tekemään enemmän kysymyksiä kuin tietämään vastauksia”, Valtion työmarkkinalaitoksen osastopäällikkö kysyi minulta 3,5 vuotta sitten. He lähtivät tuolloin uudistamaan toimintakulttuuriaan, ja uudistuminen jatkuu edelleen. Olin mukana tässä prosessissa osallistuvana toimintatutkijana ja mahdollistajana. Prosessi on ollut meille kaikille uudenlainen kokeilu, joka on ulottunut paitsi toiminnan uudistamiseen myös itsemme uudistumiseen.
Olemme Valtion työmarkkinalaitoslaisten kanssa halukkaita keskustelemaan näistä kokemuksista, jotka olivat monella tapaa radikaaleja. Eräs tärkeimmistä oppimiskokemuksista on ollut sen ymmärtäminen, että toimintaa ei voi uudistaa suunnittelu ja maastoutusmallilla, jos halutaan syvempää uudistumista. Toimintatavat, käytänteet, jotka elävät arjessa ovat itse asiassa osa meitä itseämme; ne sisältävät tietyntyyppisiä kokemus- ja havaisemistapoja ja mahdollistavat meille tietyn ammatillisen, mutta myös laajemman identiteetin.
Olen itse hyvin vakuuttunut että tulevaisuudessa ei enää puhuta niin paljon toiminnan kehittämisestä rationaalisena toimintana, vaan yhdessä luomisesta ja oppimisesta. Siinä vaikkapa tuo kysymysten tekeminen vastausten sijaan on olennainen lähtökohta. Se on asenne, jossa jää tilaa uudelle – ja se on asenne jonka harjoittelu vaatii kovaa työtä asiantuntijakulttuurissa, jossa niin helposti on tiedetty vastaukset asiakkaiden puolestakin. Tuo yksi ainoa kysymys sisältää monta haastetta: miten vapautua hallinnan ja kontrollin tarpeesta, miten vapautua kaikkitietävästä asiantuntijaroolista, miten avautua dialogille debatoinnin sijaan? Nämä haasteet eivät ole vain tässä asiantuntijaorganisaatiossa, vaan voimme tunnistaa niitä itsessämme ja kaikkialla niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.
Olen palannut kotiseudulleni ja keskustelin kaupassa uuden tuttavani kanssa. Yllättäen vanha tuttu tuli paikalle ja tokaisi ”hauskasti” piikitellen jotakin alentavaa, vähättelevää, seurassani olleelle miehelle, hänen työkollegalleen. Seurassani ollut mies kutistui silminnähden ja vetäytyi taakse. Kun kysyin tulijalta, mitä sanoit kollegallesi, hän totesi: ”kyllähän hänen pitää nyt tuollaista kestää”. Pitääkö?
Toistetusta ajatuksesta seuraa puhe, toistetusta puheesta seuraa asenne, toistetusta asenteesta seuraa toiminta, toistetusta toiminnasta seuraa tapa ja toistuvasta tavasta syntyy ihmisen luonne – ja yhteisön toimintakulttuuri. Kysyin jälkeenpäin seurassani olleelta mieheltä, millainen työkulttuuri teillä on: ”Sellainen, jossa jatkuvasti mollataan ja nauretaan toisten virheille”. Siitä, mitä on toistettu päivästä toiseen ja sukupolvelta toiselle, tulee tiedostamatonta, normaalia käytöstä.
Olen kiitollinen tästä kohtaamisestamme, joka havahdutti minut pohtimaan: työpaikassa on hyvät luontaisedut, mutta millaiseksi sen toimintakulttuuri muotoilee ihmisen? Ihminen heijastaa omaa työssä vahvistettua sisäistä tilaansa ja toimintamalleja työtovereihin, asiakkaisiin sekä vapaa-ajalla läheisiinsä, tuttaviin ja tuntemattomiin. Vaikutus on laaja.
Ihmettelemme, miksi ihmiset uupuvat, masentuvat, sairastuvat, lopulta tekevät mielipuolisia tekoja… ja samaan aikaan peräänkuulutetaan työurien pidentämistä ja tuottavuuden kasvua! Olisiko NYT aika pysähtyä havainnoimaan, tulemaan tietoiseksi ja tekemään välitilinpäätöstä: millaisessa toimintaympäristössä antaudun muotoiltavaksi ihmisenä? Ennen kaikkea, millainen jalanjälki omista kohtaamisistani jää jäljelle muissa ihmisissä, yhteisössä ja toimintakulttuuriin? Entä millaiseen toimintaympäristöön haluamme lastemme ja nuorten tulevan ”marinoitumaan”, kasvamaan ihmisinä – ja millaisiksi ihmisiksi? Se kasvaa, jota toistetaan.
Millaista tulevaisuutta haluamme luoda tässä hetkessä, jokaisessa kohtaamisessa? Mihin huomio menee nyt? Mikä oikeasti on arvokasta? Muutos lähtee aina itsestä, tässä hetkessä, vapaasta valinnasta. Kun ihmiset alkavat havahtua, voimaantuminen mahdollistuu. Ihmisen ja organisaatioiden menestyksen mittarit laitetaan vielä uusiksi: millaisen arvon määritän sille, millaisessa ympäristössä ”marinoidun” ja antaudun muotoiltavaksi? Millaisten kohtaamisten jalanjäljet sinä haluat jättää, sillä jälki jää?
LinkedIn
Liity Voimaantuvan Suomen LinkedIn-ryhmään, jossa keskustelemme voimaantumisen ilmentymistä, keinoista ja menetelmistä. Kohti itse-uudistavaa toimintatapakulttuuria!Facebook
