Olen saanut mahdollisuuden päästä mukaan useampaan alueellisen elinvoiman parantamiseen tähtäävään hankkeeseen tai prosessiin. Samalla olen pohtinut käsitteitä, käsitteiden merkityksiä, käsitteiden käytännön toteutuksia ja käsitteiden suhdetta toisiinsa.
Mediassa näkyvimmät elinvoiman parantamiseen tähtäävät projektit ovat valtakunnallinen made in -prosessi, jonka äiti on Hämeenlinnalainen Jaana Paavilainen ja Itä-Suomessa toteutettava Pyhät Polut -hanke, jonka kätilöinä ovat toimineet Enonkosken kuntakummit Veli-Matti Hynninen, Tuomo Jantunen ja Matti Sippola. Molemmissa vetureina ovat yritykset ja yksityiset ihmiset, jotka ovat inspiroituneet mahdollisuudesta vaikuttaa Suomen hyvinvointiin parantamalla alueellista hyvinvointia. Molemmat ovat lähteneet liikkeelle vahvasta missiotasoisesta ajatuksesta, jossa pientä vahvistamalla saadaan isoja aikaan. Molemmissa projekteissa on jotakin hyvin vetovoimaista (voimaantumisen mahdollistavaa).
Pyhät Polut vei vuonna 2010 ilman varsinaista markkinointi 149 ihmistä vaellusreitille Imatralta Enonkoskelle. Kymmenet vapaaehtoiset tekivät ilolla töitä ja vaeltajat olivat kiitollisia. Uskoakseni kaikkien mukana olleiden sisäinen voiman tunne lisääntyi eli he voimaantuivat. Voimaantuminen oli nähtävissä myös viikonvaihteen Pyhät Polut -seminaarissa Enonkoskella innostuneiden ihmisten kasvoilta ja puheenvuoroista. Ensimmäinen kokeilukesä toi myös ansaintaa reitin varrella oleville yrittäjille, ja kun vaellusmäärät nousevat tuhansiin voidaan puhua jo merkittävästä alueellisen elinvoiman lisäyksestä eli olemassa oleva yritystoiminta vahvistuu ja uutta syntyy.
Made in -prosessi keräsi ensimmäiseen aloitukseensa 15.9. Savonlinnassa merkittävän joukon ihmisiä, yrittäjiä ja yritysten edustajia, jotka ovat halukkaita yhteisiin talkoisiin elinvoiman lisäämiseksi Savonlinnan seudulla. Alussa tämä tarkoittaa yritysten sitoutumista yhteistyöhön, yhteisen asian ympärille. Ensimmäisessä vaiheessa puhutaan asian vetovoimasta, uskosta sisäisen voimantunteen kasvamiseen yhteisen tekemisen kautta. Toisessa vaiheessa puhutaan jo ansainnasta, yritystoiminnan kasvusta ja uuden yritystoiminnan mahdollistumisesta.
Olen omasta mielestäni seuraamassa ja myös tekemässä jotain historiallista, yksityisten ihmisten käynnistämät innovatiiviset hankkeet (Pyhät Polut/Hynninen, Jantunen, Sippola) ja innovatiiviset prosessit (made in/Paavilainen) koskettavat ja innostavat ensi kuulemalta tuhansia ihmsiä. Nämä upeat ihmiset ovat todellisia voimaantumisen mahdollistajia, joiden toiminta ja innostava esimerkki mahdollistaa Suomen elinvoimaisuuden tulevaisuudessa myös kansallisella tasolla. Pienistä on hyvää vauhtia kasvamassa isoja, alueellisista kansallisia, kansallisista globaaleja. Me ihmiset teemme sen yhdessä, mutta tarvitsemme vetovoimaisia alkuja ja ilmiöitä, joihin sitoutua ja innostavia ihmisiä, joita seurata. Asioille on mukava antaa nimiä, käsitteistöjä, mutta ennen kaikkea ihmisten teot ratkaisevat. Pyhät Polut -vaellukset ja made in -prosessit ovat ennen kaikkea tekoja!
Julkinen sektori on kovassa murroksessa. Tähän asti luotettavasti toiminut koneisto on aikansa elänyt ja nyt pitäisi olla strategisesti ketterä, itse-uudistuva ja miltei orgaanisesti muuntautumiskykyinen. Hankala juttu, kun organisaatiokulttuuri julkisen puolen organisaatioissa pohjautuu sodanjälkeiseen aikaan jolloin moni julkisen sektorin organisaatio muodostui siksi kuin me ne tunnemme tänään.
Organisaatiokulttuuri heijastaa sitä maailmaa, johon se syntyy: julkisen sektorin organisaatiot luotiin takaamaan meille turvallisuutta ja hyvinvointia ja ovat onnistuneet tässä erinomaisen hyvin. Olemme oppineet luottamaan näihin jykeviin perusturvan linnakkeisiin ja osaamme arvostaa virkamiesten voimakasta eettistä sitoutumista tuottamaan meille tasa-arvoisesti ja luotettavalla tavalla hyvinvointipalveluita ja tukea heikkoina hetkinämme. Kehitys on ollut harkittua ja suunniteltua, ei mitään liian radikaalia.
Ympäröivä maailma on kuitenkin muuttunut, ja nyt pitäisi ykskaks olla jotain aivan muuta, mieluiten heti. Miten ihmeessä tämä voisi onnistua? No, eihän se tietenkään heti tapahdu mutta lohduttavaa on kuitenkin ajatus että jokainen meistä luo joka päivä sitä työkulttuuria, jossa työskentelemme. Mitä sanomme, kuulemme, ajattelemme ja teemme – kuinka kohtaamme toisemme – muokkaa kulttuuria pienin askelin. Yksi muutoksen edellytys kuitenkin on, että organisaation muodostavat ihmiset ovat tässä mukana ja haluavat muuttaa yhteisiä toimintatapoja ja viedä kehitystä yhteisesti määriteltyyn suuntaan. Pidemmällä tähtäimellä saattaa syntyä jotain merkittävää – uudenlainen toimintatapakulttuuri.
Tällainen uudistumisprosessi, jossa organisaation henkilöstö on lähtenyt aivan erilaiseen prosessiin, käynnistyi muutama vuosi sitten Työmarkkinalaitoksella. Prosessin käynnistänyt projekti on loppu ja nyt kehityksestä kertova tarina on ilmestynyt kirjamuodossa. Kehitys ei kuitenkaan ole loppunut ja menneisiin kankeisiin timintatapoihin ei ole paluuta. Onneksi, sanovat organisaation henkilöstö, asiakkaat ja johto. Tämä tarina on tutustumisen arvoinen ja nyt on siihen mahdollisuus: Kirja Kohtaamisten voima julkaistiin eilen. Se on saatavissa ilmaiseksi sekä pdf- että kirjamuodossa Sitrasta. Kirja julkaistiin Sitra-sarjassa osana Julkishallinnon johtamisohjelmaa.
Antoisia lukuhetkiä!
Olen saanut elää viimeiset vuodet syklisesti säännöllisesti muuttuvassa ympäristössä. Viimeinen vuosi on ollut ehkä yllättävin ja ennustamattomin. Olen kuvitellut olevani muutoksen syväasiantuntija, monessa liemessä keitetty optimisti ja mestarivoimaantuja. Miten minulle itselleni kävi, kun muutos todella kouraisi, vieden pois rakenteet ympäriltä? Kun kaikki suunnitelmat pettivät? Kun visioni Savonlinnan seudun yhtenä kehittämisen mahdollistajana näytti haihtuvan rakenteiden ja toteutumatta jääneiden suunnitelmien mukana?
1. Luopuminen oli kovempi paikka kuin luulin, olen aina opettanut, että luopuessaan saa, mutta en kyennytkään heti näkemään mitä sain; surin syvästi. Kykyuskomukseni, kontekstiuskomukseni, päämääräni ja ennen kaikkea ratkaisevin, emootiot veivät minua välillä todella syviin vesiin.
2. Uuden luominen ei ollutkaan niin nopeaa kuin kuvittelin. Päämäärä oli luotava uudestaan, omat kyvyt arvioitava, oma konteksti määritettävä ja emootiot muunnettava surusta iloon. Elin kesän aikana läpi syvästi voimaantumisen mahdollistaminen paradoksit, vaelsin ilman päämäärää, en ollut varma omista kyvyistäni, turvallinen, määritelty konteksti oli romahtanut, vallitsevin emootio oli luopumisen suru.
Missä olen nyt syyskuussa 2010? Olen onnistunut kääntämään paradoksit voimavaraksi. Olen lähtenyt luomaan itseäni uudeksi. Päämäärä muistuttaa vanhaa, mutta se on terävöitynyt ja tueksi on syntynyt uusi vahva verkosto. Käsitys omista kyvyistä on vahvistunut, olen tunnistanut omat omat vahvuuteni selkeämmin ja ne tuntuvat kantavan uudistuneessa kontekstissa. Olen osa jotain uutta, johon juuri minun kykyni tarvitaan. Emootiotasolla suru on vaihtunut entistä suuremmaksi iloksi. Olen riemullisesti minä! Tunnen olevani vahvasti elossa, tässä ja nyt!
Tätä kaikkea en olisi kyennyt luomaan näin nopeasti yksin, tärkeässä roolissa on ollut yhdessä luominen, joten olemme harjoittaneet pienryhmässä voimaantumisen opein. Olen saanut oman kokemukseni kautta testata ja todistaa, että voimaantumisen mahdollistamisen mallit toimivat. Olen onnellinen, että saan olla jakamassa toimintamalleja myös muille kiinnostuneille. Jakaminen on osa päämäärääni. Jakaessaan saa, jakaminen tuo iloa!
Vaikka yrittäisin pitää kaikki aistit valppaina, voi silti mieleen tulla mielialan tai tunteen saattelemana viesti, joka muuttaa koko todellisuuden, koko hetken. Yhtäkkiä huomaan olevani oudosti värittynyt asiaan ihan eri suunnasta. Ja mikä merkityksellisintä joskus en edes huomaa ajatella, että suhtautuminen, ymmärrys voivat vaarantua hetken mielijohteesta tai ympäristön muutoksesta.
Monen asian kompastus ja kulmakivi piilee ihmisten kohtaamisissa. Onko jokaisessa kohtaamisessa sisäänrakennettu mahdollisuus menestyä ja menehtyä sanojen vuoksi? Miten ihmiset ja heidän sanojen ymmärrys kohtaavat? Onko kielestä tullut yksi lokeroimisen ja luokittelun väline?
Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä on esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus.
Tarvitaanko selkokieltä vain vammaisten ihmisten kohtaamisissa? Ovatko sivistyssanat, lainasanat ja suorat lainaukset vieraasta kielestä todella tarpeellisia?
LinkedIn
Liity Voimaantuvan Suomen LinkedIn-ryhmään, jossa keskustelemme voimaantumisen ilmentymistä, keinoista ja menetelmistä. Kohti itse-uudistavaa toimintatapakulttuuria!Facebook
