Kiinnostusta herättänyt kilpailu on ilmeisesti kutkuttanut osallistujien mielikuvitusta, koska saimme useita aivan loistavia ehdotuksia. Kaiken kaikkiaan ehdotuksia saatiin 73. Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte!
Valintafoorumi on valinnut tämän sivuston nimeksi Hapettamo, joka jo näkyykin sivun ylälaidassa. Helena Rantala on valintafoorumin jäsenenä luvannut palata perusteluihin myöhemmin, mutta valinta liittyy monella eri tavalla siihen, miten happi vaikuttaa (positiivisesti) erilaisiin ilmiöihin ja meihin ihmisiin.
Happihyppelyterveisin, ja samalla toivottaen kaikille mukavaa kesää!
(Nimen ehdottanut henkilö on pyytänyt saada jäädä anonyymiksi.)
“Voisimmeko oppia tekemään enemmän kysymyksiä kuin tietämään vastauksia”, Valtion työmarkkinalaitoksen osastopäällikkö kysyi minulta 3,5 vuotta sitten. He lähtivät tuolloin uudistamaan toimintakulttuuriaan, ja uudistuminen jatkuu edelleen. Olin mukana tässä prosessissa osallistuvana toimintatutkijana ja mahdollistajana. Prosessi on ollut meille kaikille uudenlainen kokeilu, joka on ulottunut paitsi toiminnan uudistamiseen myös itsemme uudistumiseen.
Olemme Valtion työmarkkinalaitoslaisten kanssa halukkaita keskustelemaan näistä kokemuksista, jotka olivat monella tapaa radikaaleja. Eräs tärkeimmistä oppimiskokemuksista on ollut sen ymmärtäminen, että toimintaa ei voi uudistaa suunnittelu ja maastoutusmallilla, jos halutaan syvempää uudistumista. Toimintatavat, käytänteet, jotka elävät arjessa ovat itse asiassa osa meitä itseämme; ne sisältävät tietyntyyppisiä kokemus- ja havaisemistapoja ja mahdollistavat meille tietyn ammatillisen, mutta myös laajemman identiteetin.
Olen itse hyvin vakuuttunut että tulevaisuudessa ei enää puhuta niin paljon toiminnan kehittämisestä rationaalisena toimintana, vaan yhdessä luomisesta ja oppimisesta. Siinä vaikkapa tuo kysymysten tekeminen vastausten sijaan on olennainen lähtökohta. Se on asenne, jossa jää tilaa uudelle – ja se on asenne jonka harjoittelu vaatii kovaa työtä asiantuntijakulttuurissa, jossa niin helposti on tiedetty vastaukset asiakkaiden puolestakin. Tuo yksi ainoa kysymys sisältää monta haastetta: miten vapautua hallinnan ja kontrollin tarpeesta, miten vapautua kaikkitietävästä asiantuntijaroolista, miten avautua dialogille debatoinnin sijaan? Nämä haasteet eivät ole vain tässä asiantuntijaorganisaatiossa, vaan voimme tunnistaa niitä itsessämme ja kaikkialla niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.
Olen palannut kotiseudulleni ja keskustelin kaupassa uuden tuttavani kanssa. Yllättäen vanha tuttu tuli paikalle ja tokaisi ”hauskasti” piikitellen jotakin alentavaa, vähättelevää, seurassani olleelle miehelle, hänen työkollegalleen. Seurassani ollut mies kutistui silminnähden ja vetäytyi taakse. Kun kysyin tulijalta, mitä sanoit kollegallesi, hän totesi: ”kyllähän hänen pitää nyt tuollaista kestää”. Pitääkö?
Toistetusta ajatuksesta seuraa puhe, toistetusta puheesta seuraa asenne, toistetusta asenteesta seuraa toiminta, toistetusta toiminnasta seuraa tapa ja toistuvasta tavasta syntyy ihmisen luonne – ja yhteisön toimintakulttuuri. Kysyin jälkeenpäin seurassani olleelta mieheltä, millainen työkulttuuri teillä on: ”Sellainen, jossa jatkuvasti mollataan ja nauretaan toisten virheille”. Siitä, mitä on toistettu päivästä toiseen ja sukupolvelta toiselle, tulee tiedostamatonta, normaalia käytöstä.
Olen kiitollinen tästä kohtaamisestamme, joka havahdutti minut pohtimaan: työpaikassa on hyvät luontaisedut, mutta millaiseksi sen toimintakulttuuri muotoilee ihmisen? Ihminen heijastaa omaa työssä vahvistettua sisäistä tilaansa ja toimintamalleja työtovereihin, asiakkaisiin sekä vapaa-ajalla läheisiinsä, tuttaviin ja tuntemattomiin. Vaikutus on laaja.
Ihmettelemme, miksi ihmiset uupuvat, masentuvat, sairastuvat, lopulta tekevät mielipuolisia tekoja… ja samaan aikaan peräänkuulutetaan työurien pidentämistä ja tuottavuuden kasvua! Olisiko NYT aika pysähtyä havainnoimaan, tulemaan tietoiseksi ja tekemään välitilinpäätöstä: millaisessa toimintaympäristössä antaudun muotoiltavaksi ihmisenä? Ennen kaikkea, millainen jalanjälki omista kohtaamisistani jää jäljelle muissa ihmisissä, yhteisössä ja toimintakulttuuriin? Entä millaiseen toimintaympäristöön haluamme lastemme ja nuorten tulevan ”marinoitumaan”, kasvamaan ihmisinä – ja millaisiksi ihmisiksi? Se kasvaa, jota toistetaan.
Millaista tulevaisuutta haluamme luoda tässä hetkessä, jokaisessa kohtaamisessa? Mihin huomio menee nyt? Mikä oikeasti on arvokasta? Muutos lähtee aina itsestä, tässä hetkessä, vapaasta valinnasta. Kun ihmiset alkavat havahtua, voimaantuminen mahdollistuu. Ihmisen ja organisaatioiden menestyksen mittarit laitetaan vielä uusiksi: millaisen arvon määritän sille, millaisessa ympäristössä ”marinoidun” ja antaudun muotoiltavaksi? Millaisten kohtaamisten jalanjäljet sinä haluat jättää, sillä jälki jää?
Olen nyt myrskyn silmässä. Seutumme kehittämisen rakenne on uudistumassa, mikä on johtanut molempien johtamieni yhtiöiden uudelleen järjestelyyn. Omalla kohdallani se on tarkoittanut rohkeaa heittäytymistä epävarmuuteen omasta tulevaisuudesta – tulin mahdollistajaksi, päädyin siivoojaksi. Henkilöstön kohdalla se on tarkoittanut sopeutumista siihen, että uusi yhdessä luomamme toimintamalli saattaakin kadota. Sananlaskuja mukaellen “lapsi menee ehkä pesuveden mukana”.
Tämä viikko on ollut kaikille kohtuullisen vaativa, koska maanantaista alkoi julkisuusrumba. Pienellä seudullamme ylitimme uutiskynnyksen tyylikkäästi ja näkyvästi. Olemme päässeet kommentoidumman uutisen listalle omassa mediassamme Itä-Savossa.
Miten valmistauduimme ja miten valmistin henkilöstöämme? Haasteena oli, että virallisia päätöksiä ei ollut, oli vain linjan vetoja omistajilta. Niiden varassa kävimme jo parin viikon ajan asioita läpi henkilöstön kanssa sekä yhteisesti että yksityisesti. Surutyötä tehtiin ja tehdään kukin tavallaan, yhdessä ja erikseen. Jokaisen tarina tulee olemaan hiukan erilainen. Uskoisin, että avoimen käsittelyn kautta, jokainen on saanut mahdollisuuden arvioida omalta osaltaan valintojaan, niiden mahdollisuuksien joukosta, joita tilanne tarjoaa.
Olemme nyt voimaantumisen ydinprosesseissa: yhteinen päämäärä on avoin (voimaantuminen perustuu nyt yksilöiden asettamiin päämääriin), kontekstiuskomus on murroksessa (mitä tämä tarkoittaa seutumme kehittämisympäristön näkökulmasta? Onko minulla siinä roolia?), minäuskomus on kriisissä (olenko riittävä osaaja? Mihin minun osaamiseni sijoittuu uudessa tilanteessa? Onko minun paikkani tällä seudulla?) ja emootiot (miten kasaan itseni epävarmuudessa? Mistä löydän voimani? Mikä tuottaa minulle iloa?). Muutostilanteessa, jossa konteksti on avoin, yksilön oma prosessi korostuu. Tarina jatkuu…
LinkedIn
Liity Voimaantuvan Suomen LinkedIn-ryhmään, jossa keskustelemme voimaantumisen ilmentymistä, keinoista ja menetelmistä. Kohti itse-uudistavaa toimintatapakulttuuria!Facebook
